2.divarikauden kotiavaus on vihdoin ovella kun lohjalaisjoukkue LoSB saapuu Sisu Arenalle sunnuntaina. Ottelu alkaa klo 19.30. Liput 5e/3e.

LoSB ottelu piti alunperin pelata Påminnen uudessa hallissa mutta johtuen aikataulullisista ongelmista halli ei valmistunut ajoissa ja Knightsin ensimmäiset ottelut joduttiin siirtämäään muualle. Tämä tuotti suuria ongelmia sillä hallin piti olla valmis jo elo-syyskuun vaihteessa eikä Knights tämän takia edes hakenut harjoitus/pelivuoroja Sisu Arenasta. Muiden seurojen ja kaupungin avustuksella nämä Knightsin alkukauden pelit saadaan kuitenkin pelattua Sisu Arenassa joten kiitos siitä.

Sunnuntain otteluihin joukkueet lähtevät hieman eri lähtökohdista, LoSB on pitkään kuulunut kakkosdivarin parhaimmistoon ja on myös pelannut useita kausia ykkösdivarisssa. Joukkue on kuitenkin viime vuosina ollut ainakin osittain enemmänkin kaveriporukka kuin kovaa satsaava joukkue. Knights taas on ollut hissijoukkue kakkosen ja kolmosen välissä ja vasta muutama kausi sitten joukkue on vakiinnuttanut paikkansa kakkosdivarin kärkiporukassa. Viime kaudellahan Knights kävi jopa Divarikarsinnoissa asti, mutta joutui valitettavasti nöyrtymään Erä Akatemialle viimeisellä ja ratkaisevalla kierroksella.

Lohjan ylpeydessä pelaa muutama entinen Ritari, esim. pari viime kautta Knightsissa pelannut Thomas Österman (jota allekirjoittanut oli HaHy ottelun ennakossa virheellisesti siirtämässä alasarjoihin, sori.) ja Raaseporissa tällä hetkellä pelaavan Teemu Mannisen veli Tuomo Manninen, jonka Knights yleisö varmasti muistaa kaudelta 2012-2013. Nähtäväksi jää minkälainen taistelupari näistä taikuriveljeksistä saadaan sunnuntaina. Muita ratkaisupelaajia LoSB:issa ovat vuodesta toiseen kaukalossa raatava Eddy Sobott, vikkeläkinttuinen Arttu Uitto sekä kauden ensimmäisessä 2.divariottelussa hattutempun tehnyt Kimi Rantamäki. Lohjalaisryhmähän aloitti kakkosdivarikauden Knightsin tavoin viime viikon perjantaina, tosin kotikentällä Lohjalla. Avausottelusta tuli jännittävä kamppailu joka päättyi lopulta LoSB:in 6-5 jatkoaikavoittoon Matinkylää vastaan.

Knightsin kauden avaus päättyi melko helppoon voittoon HaHy:stä. Nyt vastaan tuleva LoSB on kuitenkin astetta kovempi joukkue kuin viimeviikkoinen HaHy, ja jos vanhat merkit pitävät pintansa niin tämänkin vuotisista länsi-uusimaan paikalliskamppailuista tulee varmasti jännittäviä otteluita. Lisäjännitystä tuo se että Knightsin pelaajarintamalla on jälleen tullut lisää loukkaantumisia. Jo sairastuvalla olleiden pelaajien William Johnsson, Oskar Grönman ja Niklas Malmin lisäksi Tomi Åstenin pelaaminen sunnuntaina on vielä epäselvää. Toisaalta jo Suomen Cupin pelissä viime lauantaina Knights debyytin tehnyt Jonas Weckström vahvistaa hyökkäyspäätä. Lisäksi HIFK pelistä sivussa ollut Janne Holopainen on jälleen mukana ringissä.

FBC Raseborg- LoSB siis sunnuntaina Sisu Arenalla klo 19.30. Liput 5e/3e. Kausikorttejakin on vielä myynnissä alennushintaan. Tervetuloa kannustamaan Knights voittoon!

FBC Raseborg alustava kokoonpano LoSB ottelussa:

Timo Ruokolainen MV
Anders Wentzel MV
Jonas Weckström
Janne Holopainen
André Artzén
Wilhelm Wainio
Henrik Himmelroos
Teemu Manninen
Teemu Tuovinen
Rony Axberg
Emils Hartmanis
Rasmus Hellström
Aki Korkiakoski C
Patrick Juntunen
Matias Loskin
Ville Puotila
(Tomi Åsten)
Kevin Starck
Sampsa Stigell

Christian Andersson, päävalmentaja
Pasi Lehtonen, valmentaja
Arthur Snellman, huoltaja
Jan Malm, manageri

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa