Matinkylä SBK, joka on aiheuttanut meille tämän kauden ainoan pistemenetyksen, saapuu Påminnehalliin tänään perjantaina. Viime kohtaamisessa tiukkaan puolustukseen luottanut Matinkylä on varmasti vaikea voitettava myös tänään joten tulethan hallille kannustamaan Knights voittoon. Illan ottelu alkaa klo 19.00.

Espoon Leppävaarassa lokakuussa pelatussa kauden ensimmäisessä kohtaamisessa pisteet jaettiin lukemin 5-5. Tuolloin Matinkylä luotti tiukkaan puolustamiseen ja vastaiskuihin ja odotettavissa on että joukkue lähtee samalla taktiikalla meitä vastaan myös tänään. Knights ei ole ainoa lohkon kärkijoukkue jolla on ollut vaikeuksia Matinkylän kanssa. Lohkon toisella sijalla oleva SB Vantaa voitti Matinkylän vasta jatkoajan jälkeen lukemin 6-5 ja lohkon kolmonen Rangers hävisi Matinkylälle samoin lukemin 6-5. Matinkylän nimekkäimpinä pelaajina häärii lisäksi entiset Oilersin liigapelaajat Samu Rännäli ja Markus Bollström, joka on tällä kaudella iskenyt hurjat 24 tehopistettä kuudessa ottelussa, joten ei tästä missään nimessä ole mikään läpihuutojuttu tulossa, vaikka Matinkylä onkin sarjataulukossa vasta sijalla 10.

Knights kokoonpano Matinkylä ottelussa:

Knights lähtee illan otteluun hieman eri kokoonpanolla kuin viime viikon LoSB otteluun mutta kuitenkin täydellä rosterilla. Teemu Tuovinen tekee paluun kokoonpanoon oltuaan viime viikolla töiden/opiskelujen takia sivussa. Paluun tekee myös William Johnsson.
LoSB:ia vastaan maalin makuun päässyt puolustaja Matias Loskin on häämatkan vuoksi sivussa illan ottelusta. Myös Patrick Juntunen,  Jani Laine ja Anders Wentzel ovat tänään katsomon puolella. 

Hollsten Fredrik MV
Timo Ruokolainen MV
Artzén André
Axberg Rony
Grönman Oskar
Hartmanis Emils
Hellström Rasmus
Himmelroos Henrik
Holopainen Janne
Johnsson William
Korkiakoski Aki
Malm Niklas
Manninen Teemu
Puotila Ville
Starck Kevin
Stigell Sampsa
Tuovinen Teemu
Wainio Wilhelm
Weckström Jonas
Åsten Tomi

Andersson Christian, päävalmentaja
Lehtonen Pasi, valmentaja
Snellman Arthur, huoltaja

Knights- Matinkylä tänään siis klo 19.00 Påminnehallissa. Liput 5e/3e. Knights junnuille ja kauskortin haltijoille tietysti vapaa pääsy.

Teille jotka ette jostain syystä pääse paikalle mutta haluatte seurata ottelua, voitte tehdä sen liiton virallisesta tulospalvelusta. Pyrimme myös livepäivityksiin meidän omalla Twitter tilillä.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa