Ruosteiset ritarit (M35) pelasivat sunnuntaina 20.03.16 Esport areenalla kauden viimeisen alkusarjan turnauksen eli kaksi ottelua. Edellisessä turnauksessa ritarit varmistivat finaaliturnauspaikan, joten nyt oli enää pelissä sijoitus ja kunnia eli lohko 1 vai 2. Ja kuten ikämiespeleihin kuuluu tässä vaiheessa kautta, oli poissa jokunen raihnainen ritari mutta silti oli ristiretkelle saatu reilun 2 kentällisen verran miehiä.  Ensin vastassa oli nälkäinen ja aina vaarallinen sarjakakkonen PuRe, jolle taisi pistepörssissä tulla kolmoisvoitto, ja joka lähtikin ahkerasti heti ensi minuutilta painostamaan ritareita. PuRe osoittikin olevansa finaaliturnauksen arvoinen voittamalla meidät 6-2 ja aiheuttaen näin kauden ensimmäisen tappion. Tämä harmitti ritareita tietysti, koska oletimme menettävämme lohkon voiton, mutta toisin kävi. PuRe hävisi lohko kolmoselle ECC:lle 4-0, joten mahdollisuudet lohkovoittoon olivat omissa käsissä. Toisessa ottelussa vastassa oli VSS. Ruosteisista taskuista löytyikin kokemuksella hankittua taktista osaamista ja niin muutamalla pienellä kentällisiin tehdyillä taktisilla muutoksilla, jossa hyökkäyksessä oli kolme kentällistä ja puolustuksessa kolme pakkia haettiin lisää tehoja. Se toikin tulosta heti ensi minuuteilta lähtien ja niinpä sudet joutuivat palaamaan kotiin ilman turkkejaan hännät koipien välissä, kun ritarit riepottelivat ne luvuin 13-4. Päivän RITARI tehoilla 7+1 oli Staffan Vuorio.Muut pisteitä keränneet Ritarit olivat:

Jari ”säkki” Säävälä 2+4
Johnny Henriksson 3+0
Petri Alasimi  1+2
Peter Björklöf 1+1
Toni Jokela  1+0
Christian Lindholm 0+2
Pertti Kontiainen 0+1
Jarno Virtanen. 0+1

Tästä on hyvä jatkaa lohkovoittajana 10.4 pelattavaan finaaliin!

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa