Tänään Myllypurossa pelatussa C1-poikien haastajasarjan finaalissa meidän C-pojat kukistivat SBS Sisun lukemin 3-6 ja ovat näin ollen oman ikäluokkansa tämän kauden Etelä-Suomen haastajasarjan mestareita.

vs. SBS Sisu – kultamitalit pelissä

Jännitystä ilmassa jo lämmittelyn aikana. (Kuva: Olli Knaapinen)

Jännitystä ilmassa jo lämmittelyn aikana. (Kuva: Olli Knaapinen)

Ottelun alussa huomasi että varsinkin meidän poikia jännitti ja alku olikin hidastempoinen. Ensimmäisen maalin iski kotijoukkueena toiminut SBS Sisu noin neljän minuutin pelin jälkeen. Meidän pojat olivat edelleen vähän kohmeessa ja kun Samuel Strebelle joutui erän lopussa rikkomaan jäähyn arvoisesti, näytti vahvasti siltä että Sisu tulee tekemään vielä toisen maalinsa ekaan erään. Mitä vielä, John Ojala pääsi alivoimalla hyökkäysalueelle ja rannari upposi Sisun verkkoon. Ensimmäiselle erätauolle mentiin 1-1 tilanteessa.

Toinen erä oli sitten meidän huonoin ja jatkettiin periaatteessa siitä mihin ensimmäisessä erässä jäätiin: tehtiin jatkuvasti huonoja ratkaisuja varsinkin hyökkäyspäässä, joiden ansiosta Sisu pääsi helposti vastahyökkäyksiin. Vaikka erän alussa mentiinkin Anton Knaapisen päivän ensimmäisellä maalilla 1-2 johtoon niin Sisu oli niskan päällä koko erän. Ajassa 24.35 Sisu tasoittikin sitten pelin ja muutamaa minuuttia myöhemmin Sisu meni vielä 3-2 johtoon.
Kolmanteen erään haluttiin herätellä joukkuetta joten ketjut menivät lähes kokonaan uusiksi. Se tuottikin tulosta, päästiin paremmin peliin sisään ja sitä kautta myös saatiin parempia maalintekopaikkoja. Vanha totuushan on että jos saat maalipaikkoja niin kyllähän se pallo sinne lopulta uppoaa. Ajassa 35.01 Mikael Haverinen pääsi maalin kulmalla ihan yksin sivaltamaan tasoituksen Strebellen syötöstä, ja laamantuiko Sisu sitten tästä koska minuutin sisään taululle lyötiin vielä kaksi maalia Tom Lahden ja Antonin osumilla ja tilanne oli 3-5. Puolitoista minuuttia myöhemmin Sisu otti aikalisän mutta niin siinä sitten kävi että ottelun hahmo Anton sivalsi heti seuraavassa vaihdossa päivän kolmannen maalinsa tilanteeksi 3-6. Loppupeli pyrittiin hallitsemaan palloa ja pelaamaan järkevästi. Se onnistui ja lopullinen niitti ottelulle nähtiin kun Sisun pelaaja joutui pari minuuttia ennen päätössummeria jäähylle vaarallisesta pelistä. Sisu yritti vielä kavennusta ilman maalivahtia mutta sekään ei auttanut ja näin haastajasarjan voitto meille. Lopussa vielä tunteet kuumenivat ja Sisun pelaaja tuuppasi Jesse Forsmanin seinään vitosen arvoisesti, mutta muuten ottelu oli siisti eikä ylilyöntejä nähty.

 

Anton Knaapinen (nro 9) oli liekeissä finaalissa ja iski kolme kaappia. (Kuva: Olli Knaapinen)

Anton Knaapinen (nro 9) oli liekeissä finaalissa ja iski kolme kaappia. (Kuva: Olli Knaapinen)

SBS Sisu- FBC Raseborg Knights 3-6 (1-1, 2-1, 0-4)

Anton Knaapinen 3+0
Tom Lahti 1+1
John Ojala 1+1
Mikael Haverinen 1+0
Samuel Strebelle 0+1, 2min
Dennis Österman 0+1

Knightsin ensimmäinen kultamitali junnusarjoissa –  huikea reissu päätökseen

Tämä C-poikien haastajasarjan voitto on Knightsin (ja edeltäjien Karis Elit/FBC Elit) seurahistorian ensimmäinen junnujen kultamitali missään sarjassa. Muutama haastajafinaalipaikka on tullut mutta aina Ritarit ovat joutuneet lähtemään finaaliotteluista hopeamitalit kaulassa. Nyt siis kuitenkin onnistuttiin voittamaan sarja ja onhan tämä ollut huikea reissu mitä ollaan näiden viime vuosien aikana tehty.
2000-2002-syntyneiden poikien joukkuehan aloitti toimintansa 4-5 vuotta sitten ja ensimmäisen kerran oltiin mukana sarjatoiminnasssa kolme vuotta sitten D1-junioreiden haastajasarjassa. Silloin iloittiin siitä että ottelua ei keskeytetty 12 maalin säännöllä ja siitä kun tehtiin ottelussa edes yksi maali. Viime kaudellakin vielä jäätiin sarjassa toiseksiviimeisiksi mutta nyt ollaan siis haastajasarjan mestareita.

Ennen haastajafinaalia oltiin puhuttu että päivän ottelu on suurimmalle osalle viimeinen ottelu C-pojissa, eli yhden aikakauden loppu ja senkin takia haluttiin saada hieno päätös tälle kaudelle. Näin valmentajan näkökulmasta tämä saavutettu kulta ei kuitenkaan edes ole se suurin juttu, vaan hienointa on se että ryhmä on oikeasti kasvanut joukkueeksi jossa harjoitellaan hyvin ja nautitaan siitä yhteenkuuluvuden tunteesta jonka vain joukkueessa voi kokea. Kausi on ollut pitkä, aloitettiin jo viime kesänä kun vedettiin tämän joukkueen kanssa ensimmäistä kertaa kesätreenit ja tässä välissä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä aina surullisenkuuluisasta Mäntsälän turnauksesta joukkuehenkeä hyvin kasvattaneeseen Storvreta-reissuun, ihan perus-treeneistä puhumattakaan. Kun 3-4 kertaa viikossa tavataan ja ollaan tiiviisti yhdessä niin ei voi välttyä mukavilta mutta ei myöskään ei-niin-mukavilta asioilta. Välillä on huudettu, välillä naurettu, joskus on tapeltu, sen jälkeen sovittu ja joskus taas melkein jopa itketty, mutta kaikesta ollaan otettu oppia ja ollaan mielestäni palattu entistä vahvempina. Ollaan kasvettu isoksi perheeksi, ja toisaalta puserossa on nyt haikea tunne kun kausi on pari leikkimielistä treeniä ja saunailtaa vailla paketissa ja joukkueen pelaajat jakautuvat ensi kaudeksi kahteen eri joukkueeseen. Muun valmennuksen ja omalta osaltanihan matka jatkuu ensi kaudeksi 1999-2000-syntyneiden mukana B-junnujoukkueeseen kun taas 2001-2002-syntyneet jäävät C-junnuihin.
Olihan tämä huikea kausi pojat. Olkaa ylpeitä, olette tehneet loistavaa duunia! Kiitos vielä kaikille taustajoukoille ja vanhemmille mutta ennen kaikkea pelaajille. Ilman teitä Isto, Hannut ja minä oltaisiin nykyistä tyhmemmän näköisiä kun seistäisiin tyhjän kentän laidalla huutamassa.

Niksu

Iloinen joukkue kultamitalit kaulassa. (Kuva: Olli Knaapinen)

Poika on tuotu kotiin. Iloinen joukkue kultamitalit kaulassa. (Kuva: Olli Knaapinen)

C1-poikien Etelä-Suomen haastajasarjan voittajajoukkue kaudella 2015-2016:

Oscar Snellman
Theodor Spitz
John Ojala
Tomi Henriksson
Anton Knaapinen
Nico Sevón
Jesper Forsman
Samuel Strebelle
Eeli Koivusipilä
Tom Lahti
Niklas Ahlfors
Mikael Haverinen
Tuomas Harju
Johan Sorvari
Dennis Österman
Leevi Junnilainen
Nico Laine

Niklas Malm, päävalmentaja
Isto Vilkman, valmentaja
Hannu Henriksson, valmentaja
Hannu Metsola, maalivahtivalmentaja
Marko Vihlman, joukkueenjohtaja

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa