Nollaajana Knights ja 19-vuotias maalivahti Simon Wirén. Sanoisin että aika kova suoritus pelata nollapeli heti 2.divaridebyytissä. Muultakin joukkueelta suht ehjä, kliininen esitys ja lopputulos siis Knightsin 5-0 voitto, mutta tää ilta oli Simonin. C’mon!

Tänään on taas sitä kuuluisaa herkkua luvassa Sisu Arenassa kun Knights kohtaa espoolaisen FLOB:in klo 18.30.

Draaman ainekset on jo ovella kun tiedetään että FLOB taistelee kynsin hampain divaripaikastaan samalla kun Knightsilla ei muuta panosta ole kuin se että saadaan harjoitusotteluita ennen divarikarsintoja. Ei kuitenkaan vähätellä harjoitusotteluiden tarpeellisuutta, kun muistetaan viime sunnuntainen Indians II peli. Loppulukemat eivät ehkä kuvaa ottelun kulkua aivan täysin mutta olihan siinä vähän parannettavaa kuitenkin, ja tänään olisi hyvä tilaisuus lähteä parantamaan.

Knights lähtee illan otteluun luultavasti uusituilla ketjukoostumuksilla ja maalivahtiosastollakin on muutoksia. Anders Wentzel on edelleen Tanskassa työmatkalla ja Timo Ruokolaisella on ylävartalovamma joka pitää miehen sivussa illan pelistä. Maaliin astelee siis A-juniori Simon Wirén. Muita poissaoloja ei tiettävästi ole.

FBC Raseborg- FLOB siis tänään torstaina 27.2.2014 klo 18.30 Sisu Arenassa Karjaalla.

FBC Raseborgin alustava kokoonpano FLOB ottelussa:

2. Holopainen Janne
8. Wainio Wilhelm
9. Starck Kevin
10. Artzén André
13. Himmelroos Henrik
15. Malm Niklas C
17. Manninen Teemu
19. Stigell Sampsa A
20. Jimmy Sved
22. Johnsson William
24. Österman Thomas
42. Piippo Juha
47. Loskin Matias
62. Tuovinen Teemu
65. Axberg Rony
71. Nyman Jonny
88. Hellström Rasmus
xx. Wirén Simon MV

Vatanen Sami, päävalmentaja
Eriksson Joakim, valmentaja
Dahlqvist Markus, huoltaja

Taas on Ottelun Ritareita valittu mutta tiedotusvastaava varmaan nukkunut kun on jäänyt tiedottamatta, mutta tehdään se nyt. HIFK Ottelun Ritariksi valittiin Sampsa Stigell ja Indians II Ottelun Ritariksi valittiin Rasmus Hellström.

Tähän mennessä nimetyt / Hittills utnämnda:


Matias Loskin (LoSB)
Niklas Malm (KGB Agents)
Anders Wentzel (M-Team II)
Janne Holopainen (Tiikerit)
Jimmy Sved (IKHTYS)
Teemu Tuovinen (Jokerit)
Rony Axberg (HIFK)
Wilhelm Wainio (Indians II)
André Artzén (FLOB)
Janne Holopainen (Greasers)
Wilhelm Wainio (GrIFK)
Niklas Malm (LoSB)
Henrik Himmelroos (KGB Agents)
Jimmy Sved (M-Team II)
Timo Ruokolainen (Tiikerit)
Matias Loskin (IKHTYS)
André Artzén (Jokerit)
Sampsa Stigell (HIFK)
Rasmus Hellström (Indians II)

Indians II oli tehokkaampi ja pisteet jäi Espooseen 11-4. Näin tällä kertaa. Nyt ei ainakaan tarvi miettiä kotietua karsintoihin, eli ”lohkokakkosena” mennään ja vastaan tulee Savo-Karjala/ Kaakkois-Suomi akselilta joku joukkue. Divarikarsinnoista lisätietoja tässä.

Varsinkin Teemu Selänteelle olisin suonut olympiafinaalipaikan mutta kun kerran lätkämaajoukkue ei sinne asti päässyt niin nyt päivän ainoaksi jännitysmomentiksi jää Indians II- FBC Raseborg 2.divariottelu. Leppävaaran liikuntahalli ja klo 15.30.

Kuten muistatte niin kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Knights oli jo 7-3 johdossa mutta lopulta Inkkarit tulivat rinnalle ja edettiin jatkoajalle. Siellä Kevin Starck heitti pallon häkkiin ja pisteet jäi Raaseporiin. Saas nähdä miten tänään käy.

Indians II johtaa sarjaa tällä hetkellä mutta he eivät saa divarikarsintoihin mennä sillä seuran 1.joukkue pelaa Salibandyliigaa. Säännöthän kieltävät saman seuran kahta joukkuetta pelaamasta samanaikaisesti pääsarjatasolla, johon siis myös divarikarsinnat lasketaan. Inkkarit haluavat kuitenkin varmasti voittaa sarjan kun näin pitkälle ovat päässeet.

Knights on jo varmistanut divarikarsintapaikan ja jahtaa edelleen Tiikereitä siinä toivossa että saadaan kotietu karsintoihin. Helppoa se ei tule olemaan sillä etumatkaa on muutama piste ja pelejä enää 4. Mitään ei ole kuitenkaan vielä menetetty ja tänään lähdetäänkin hakemaan täyttä pistepottia. Samalla tämänpäiväinen ottelu toimii hyvänä sparrauksena karsintoja ajatellen.

Knightsin rosterista puuttuu ennakkotietojen mukaan varmasti ainoastaan maalivahti Anders Wentzel, joka lähtee työmatkalle.

Jos ette paikan päälle pääsee mutta haluatte seurata niin twitterissä ehkä liveseurantaa ja lisäksi liiton virallinen tilastopalvelu on tässä:

http://www.tilastopalvelu.fi/fb/index.php?option=com_content&view=article&id=6&gameid=1903

FBC Raseborgin alustava kokoonpano Indians II ottelussa:

2. Holopainen Janne
8. Wainio Wilhelm
10. Artzén André

13. Himmelroos Henrik
15. Malm Niklas C
17. Manninen Teemu
19. Stigell Sampsa A
20. Jimmy Sved
22. Johnsson William
24. Österman Thomas
42. Piippo Juha
47. Loskin Matias
61. Ruokolainen Timo MV
62. Tuovinen Teemu
65. Axberg Rony
71. Nyman Jonny
88. Hellström Rasmus
xx. Wirén Simon MV

Vatanen Sami, päävalmentaja
Eriksson Joakim, valmentaja
Snellman Arthur, huoltaja

Jokerit voitti tänään LoSB:n mikä tarkoittaa sitä että Raaseporissa pelataan keväällä salibandyn Divarikarsintoja. Vamos!
Tulevissa sarjapeleissä taistellaan kuitenkin vielä kotiedusta joten vielä on tärkeitä 2.divaripelejä jäljellä. Seuraava jo tulevana sunnuntaina Helsingissä HIFK:n vieraina.

M1 matkustaa tänään ehkä maailman pienimpään suurkaupunkiin, eli Helsinkiin. Vastaan asettuu Helsingin ylpeys HIFK. Ottelu pelataan Pasilan urheiluhallissa alkaen klo 15.30.

Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa marraskuussa Sisu Arenassa Knights oli selvästi parempi lukemin 9-3 mutta tänään onkin taas eri peli ja kun peli pelataan parketilla niin mitä tahansa voi tapahtua. Vaikka Knights alkuviikosta varmistikin jo paikkansa divarikarsinnoista niin tästä ottelusta ei panosta puutu. Knights hakee nimittäin vielä kotietua karsintoihin kun taas HIFK:ta pelottelee putoamispeikko. Molemmat siis tarvitsevat pisteitä joten Pasilan parketilla nähdään varmasti kaksi taistelevaa joukkuetta.

Teille jotka ette paikan päälle pääse niin alla olevasta linkistä ottelun viralliseen tulospalveluun.

Knightsin rosterista puuttuu ennakkotietojen mukaan varmasti ainoastaan Kevin Starck, joten melkein parhaalla mahdolisella joukkueella lähdetään HIFK:n kaatoon.

FBC Raseborgin alustava kokoonpano HIFK ottelussa:

2. Holopainen Janne
8. Wainio Wilhelm
10. Artzén André
13. Himmelroos Henrik
15. Malm Niklas C
17. Manninen Teemu
19. Stigell Sampsa A
20. Jimmy Sved
22. Johnsson William
24. Österman Thomas
42. Piippo Juha
47. Loskin Matias
61. Ruokolainen Timo MV
62. Tuovinen Teemu
65. Axberg Rony
69. Wentzel Anders MV
71. Nyman Jonny
88. Hellström Rasmus

Vatanen Sami, päävalmentaja
Eriksson Joakim, valmentaja
Snellman Arthur, huoltaja

http://www.tilastopalvelu.fi/fb/index.php?option=com_content&view=article&id=6&gameid=1880

HIFK kaatui Pasilan illassa lukemin 6-4. Ekassa erässä Knights karkasi jo 4-0 johtoon ja loppupeli oli sitten mitä oli. No, voitto kuitenki ja pisteet Raaseporiin. Ihhanaa!

Dramaattisen Jokerit Ottelun Ritariksi valittiin ratkaiseviin maaleihin syötön antanut André Artzénn.

Till Matchens Riddare i den dramatiska Jokerit matchen valdes André Artzén, som gav passningen till dom avgörande målen.

Tähän mennessä nimetyt / Hittills utnämnda:

Matias Loskin (LoSB)
Niklas Malm (KGB Agents)
Anders Wentzel (M-Team II)
Janne Holopainen (Tiikerit)
Jimmy Sved (IKHTYS)
Teemu Tuovinen (Jokerit)
Rony Axberg (HIFK)
Wilhelm Wainio (Indians II)
André Artzén (FLOB)
Janne Holopainen (Greasers)
Wilhelm Wainio (GrIFK)
Niklas Malm (LoSB)
Henrik Himmelroos (KGB Agents)
Jimmy Sved (M-Team II)
Timo Ruokolainen (Tiikerit)
Matias Loskin (IKHTYS)
André Artzén (Jokerit)

FBC Raseborg on solminut useita valmentajasopimuksia edustusjoukkueelle (M1) kaudelle 2013-2014. Edellisvuosiin verrattuna joukkueen peräsimessä on nyt tapahtunut suuria muutoksia kun joukkueelle on hankittu valmennusryhmä joka koostuu kolmesta valmentajasta: päävalmentaja, apuvalmentaja sekä fysiikkavalmentaja.

Seuran hallituksen viiden vuoden suunnitelmaan kuuluu muun muassa edustusjoukkueen toiminnan nostaminen seuraavalle tasolle niin että joukkue nousee pelaamaan kansallista huippusalibandya. Nykyinen valmennus on sopiva sekoitus nuorekkuutta, paikallisuutta, kokemusta ja voittamisen kulttuuria ja näiden sopimusten myötä mahdollistetaan sekä joukkueen että koko seuran toiminnan kehittäminen.

Päävalmentajaksi Sami Vatanen

– Joakim Eriksson apuvalmentajaksi, Forsström fysiikkavalmentajaksi

Toukokuussa 2013 FBC Raseborg Knights M1 joukkueen uutena päävalmentaja aloittaa nykyisin Helsingissä asuva alun perin Tampereelta kotoisin oleva, Sami Vatanen, joka omaa vahvan taustan maan salibandyhuipulta sekä pelaajana että valmentajana. 30-vuotias Vatanen on tunnettu nuorten pelaajien kehittäjänä ja hänen meriitteihin valmentajana kuuluu miesten liigapronssi Kooveen apuvalmentajana kaudelta 2011-2012 sekä B-junioreiden SM-hopea SC Classicin päävalmentajana kaudelta 2010-2011. Pelaajana hän ehti ennen kilpauran lopettamista pelata kolme kautta miesten salibandyliigassa (Gunners, Nokian KRP) sekä muutaman U19–nuorten maaottelun.

Apuvalmentajana aloittaa Joakim Eriksson, joka on ollut vahvasti esillä läntisen uudenmaan salibandypiireissä jo lähes 20 vuotta sekä Hangossa että Karjaalla ja toiminut sekä HaHy:n että entisen FBC Elitin päävalmentajana. Fysiikkavalmennuksesta ottaa ohjat käsipallosta tunnettu entinen käsipallon maajoukkuemaalivahti, raaseporilainen Petter Forsström, jolla on huippu-urheilutausta sekä tietoa mitä huipulla olemiseen tarvitaan pelattuaan käsipalloa monta vuotta ammattilaisena Ruotsissa.

 

M1:n manageri Jan Malm on tyytyväinen juuri nimettyyn valmennusryhmään:
– Olen todella tyytyväinen tähän tilanteeseen. Hallituksen kanssa listattiin jo alkuvuodesta potentiaaliset jätkät ensi kauden valmennukseen ja Vatanen oli listan kärjessä. Saatiin siis se joka haluttiinkin. Seuran tarkoitus on kehittää nuoria pelaajia ja tähän Vatanen sopii mainiosti. Vatanen tulee tuomaan meidän seuraan paljon uusia asioita ja näkökulmia, ja olen iloinen että monen vuoden yrittämisen jälkeen saatiin meidän alueelle valmentaja jolla on kokemusta huippusalibandysta. Eriksson taas oli helppo saada mukaan kakkosvalmentajaksi kun Vatanen varmistui. Eriksson toi aikoinaan jo FBC Elitiin uusia tuulia mutta silloin valmennustyöt aloitettiin hieman liian myöhään eikä uusia asioita ehditty kunnolla sisäistämään. Erikssonkin on nuorten pelaajien kehittäjä ja varsinkin treenien suunnitellu/läpivieminen on hänen erikoisosaamistaan, jonka takia hän oli luonnollinen valinta apuvalmentajaksi. Forsströmin kanssa ollaan tehty hieman yhteistyötä jo viime kaudella ja fysiikkavalmentajan paikasta keskusteltu jo tovi. Hierojana normaalisti työskentelevällä Forsströmillä on käsipalloammattilaistaustan johdosta kokemusta mitä huipulla tarvitaan ja miten ammattilaiset hoitavat kehoaan. Lisäksi hänen opettajana on toiminut Tapanilan Erän ja Tuuli Petäjän fysiikkavalmentajana toimiva Mika Saari, joten ammattitaidosta ei ole pulaa.

– Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen tähän tiimiin ja pelaajistoa ollaan jo kovaa vauhtia kasaamassa. Viime kauden runko pysynee kasassa. Tulemme myös järjestämään try-outeja joiden kautta haetaan lisää motivoituneita pelaajia. Lisäksi haemme muutamaa täsmähankintaa. Avoimet try-outit alkavat ensi viikolla ja toivon että mahdollisimman moni alueen motivoituneista pelaajista löytää paikalle. FBC Raseborg Knights M1 järjestää avoimet tryoutit Sisu Arenassa tiistaina 21.5.2013 ja torstaina 23.5.201