Perjantaina pelattu harjoitusottelu Meidän seuran miesten kakkosjoukkueen ja IKA:n välillä päättyi lopulta meidän 4-3 voittoon. Varsinaisen peliajan jälkeen IKA johti 2-3 mutta tämän jälkeen pelattiin vielä 10 minuutin jatkoaika jolloin Ritarit meni rinnalle ja ohi. Ottelu kiinnosti raaseporilaisyleisöä sillä parhaimmillaan ottelua seurasi noin 80 silmäparia. 

Meidän seuran miesten kakkosjoukkue kohtaa tulevana perjantaina 18.9.2015 turkulaisen opiskelijajoukkue IKA:n. Merkittäväksi ottelun tekee se että IKA:n on perustanut Knights/FBC Elit- taustaiset pelaajat ja siellä pelaa useampi entinen edustuspelaaja, mm. takavuosien Knights-kapteeni Tobias Björklund. Ottelu pelataan Påminnessa klo 20.00 ja siihen on vapaa pääsy. Tervetuloa seuraamaan joukkueiden viimeistä harjoitusottelua ennen kauden alkua.

Uuden ajan Knights II – kauteen uuden päävalmentajan opastamana

Knights II pelaa tällä kaudella nelosdivarissa säilyttyään sarjassa karsintojen avulla. Joukkue koostuu nuoremmista ja hieman vanhemmista Knights pelureista, joilla on kuitenkin jo monen vuoden kokemus sarjapeleistä. Joukkueen toiminta on kehitysvaiheessa ja esim. täksi kaudeksi joukkue on saanut uudeksi päävalmentajaksi Bengt Dahlgrenin, joka on aikoinaan toiminut myös FBC Elitin valmentajana nostaen esim. senaikaisen edustusjoukkueen kakkosdivariin kauden 2008-2009 päätteeksi. Lisäksi joukkueen ja seuran strategiana on että kakkosjoukkue pyrkii tekemään enemmän yhteistyötä seuran edustusjoukkueen ja A-poikien kanssa.

Kakkosjoukkueen kausi on pyörähtänyt käyntiin jo pari viikkoa sitten pelatulla Suomen Cupin ensimmäisellä kierroksella. Joukkueen saldoksi jäi yksi voitto ja kaksi tappiota, joten Suomen Cup matka päättyi ensimmäiseen kierrokseen. Nelosdivari sen sijaan käynnistyy Knights II:n osalta lauantaina 10.10.2015 turnauksella Myllypurossa.  Knights II:n otteluohjelman näette joukkueen sivuilta. 

Ex-Knights pelaajien perustama IKA

Idrottsklubben Academia on alunperin Åbo Akademin opiskelijoiden 1920-luvulla perustama urheiluseura, jonka tarkoituksena oli kerätä opiskelijoita harjoittelu- ja kuntoliikunnan pariin. Myöhemmin perustettiin useita eri jaostoja, ja vuonna 2013 seuraan perustettiin entisten Knights/FBC Elit pelaajien toimesta salibandyjaosto. IKA innebandy aloitti toimintansa vitosdivarista ja tämän jälkeen joukkue onkin joka kevät juhlinut sarjanousua. Tällä kaudella ICA pelaa länsirannikon kolmosdivisioonaa ja joukkueen kantaviin voimiin kuuluu edelleen jaoston perustaneet Knights-taustaiset pelaajat. Näistä yhtenä pelaajavalmentajana toimiva Björklund odottaa innolla paluuta Raaseporiin:

– Tulee varmasti hauskaa pelata uudessa Påminnehallissa. Viime vuonna oltiin myös harjoitusleirillä Uudellamaalla, silloin kohdattiin Hangossa HaHy ja Snell’s. Tällä kaudella haluttiin kohdata jotain muita joukkueita. Tarkoitus oli yrittää saada ottelu Knightsin edustusjoukkuetta vastaan ja saada harjoitella puolustuspeliä, mutta Knightsin Suomen Cupin takia tämä ei ollut aikataulullisesti mahdollista, joten jouduttiin muuttamaan suunnitelmia.

”Aika paljon FBC Elit/Knights shortseja näkyy treeneissä”

Kuten sanottu, IKA on hyvin Knights painotteinen ja siellä pelaa useampi entinen Knights/FBC Elit pelaaja. Koska joukkue koostuu pääsääntöisesti opiskelijoista niin joukkueen kokoonpano vaihtuu kaudesta kauteen ja yhteiset lajiharjoitukset alkavat vasta sitten kun pelaajat palaavat kotikonnuiltaan Turkuun. Myös täksi kaudeksi joukkueesta on siirtynyt muutama pelimies töiden takia muualle, mutta vastaavasti joukkue on saanut uusia pelimiehiä tilalle. Björklund kertoo että joukkue on jopa vahvistunut viime kaudesta ja saanut lisää uusimaalaista verta:

Emil Heikkinen on varmasti tuttu teille Knightsin organisaatiossa (toim. huom. Heikkinen pelasi viime kaudella Meidän A-pojissa rinnakkaisedustusoikeudella). Lisäksi entinen Ingå IF pelaaja Arthur Wessman pelaa meillä tällä kaudella. Muutenkin meillä on aika vahva yhteys varsinkin Knightsiiin, sillä Jens Rosendal, Dani Jämbeck, Petter Himmelroos, Jens Sundqvist, Jonny Nyman ja minä ollaan kaikki pelattu Elitissä/Knightsissa. Sanotaan vaikka näin että aika paljon FBC Elit/Knights shortseja näkyy treeneissä. Jo mainitut pelaajat tulevat kaikki osallistumaan perjantain otteluun. Sen sijaan TPS:ssä ja FBC Turussa salibandyoppinsa saanut vahvistus Jani Loponen ei tule olemaan mukana perjantaina. Tullaan kuitenkin Raaseporiin kovalla 15 pelaajan nipulla. 


Kuva-arvoitus: kuinka monta entistä Knights pelaajaa löydät tästä kuvasta? (Kuva: IKA:n kotisivut)

Björklund on myös tehnyt hieman taustatyötä Knights II:n joukkueesta, ja odottaa varsinkin vanhojen junnuaikojen joukkuekavereiden kohtaamista kentällä:

– Tiedän että he pelasivat nelosdivaria viime kaudella ja jos olen oikein ymmärtänyt niin Bencku valmentaa tällä kaudella. Tiedän myös että moni vanha joukkuekaveri junnuajoilta pelasi siellä viime kaudella. Toivottavasti saadaan kohdata monta heistä perjantaina. Lisäksihän kävin kyllä muutaman kerran kesätreeneissä Knights II joukkueen kanssa tänä kesänä. Pakko kuitenkin lisätä että en ole nähnyt joukkueen pelaavan yhtään ottelua, eli siinä mielessä voi tulla yllätyksiä. 

 ”Nyt tuli tuo mediakysymys mitä ollaan kauan mietitty miten vastata…”

Ika on myöhäisestä treenikauden aloituksesta huolimatta ehtinyt pelata jo kaksi harjoitusottelua. Näistä on molemmista tullut voitto. Knightsin tavoin nelosdivaria pelaava RK Rangers kaatui 9-1 ja FBC Turun B-juniorit lukemin 7-1. Kauden tavoitteista kysyttäessä Björklund joutui miettimään pidemmän aikaa:

– Nyt tuli tuo mediakysymys mitä ollaan kauan mietitty miten vastata… Pari vuotta sitten kun aloitettiin tämä IKA homma niin sanottiin että halutaan kolmosdivariin. No nyt ollaan siellä… ja kyllä meillä nälkää on vielä. Minimitavoite on säilyä kolmosdivarijoukkueena, mutta en aio sanoa etteikö meitä hieman kiinnostaisi nousukarsinnat kakkosdivariin. Siihen tarvitaan kuitenkin sijoitus kahden parhaan joukkoon joten otetaan yksi asia kerrallaan. Säilyminen on ensisijainen tavoite. 


Palataan kuitenkin vielä perjantain otteluun, ketä kannattaa seurata IKA joukkueessa?

– Mielestäni kaikkia vanhoja Elitiläisiä/Knightseja kannattaa pitää silmällä, mutta jos joku pitää mainita niin Petter Himmelroos. Todella paljon kehittynyt Elit-ajoilta. Hän on oikea ”late-bloomer” joka varmasti pystyisi pelaamaan vaikka Knightsin edustusjoukkueessa. Pelaa hyvällä itseluottamuksella ja uskaltaa haastaa 1vs1 tilanteissa pakkipaikaltaan. Tullut sisäisessä pistepörssissä toiseksi kaksi kautta putkeen…


Tuttuun tapaan entinen Knights-kapteeni Björklund, joka voitti IKA:n sisäisen pistepörssin viime kaudella, muistaa vielä kuitata Himmelroosille huumorimielessä:

– Petterhän uhosi viime kaudella Åbo Underrättelserissä (toim. huom. Turun ”Västra Nyland”) että hän voittaa minut pistepörssissä, mutta jos ihan oikein muistan niin niinhän ei käynyt…

 

Knights II- IKA siis perjantaina 18.9.2015 klo 20.00 Påminnessa. Ilmainen sisäänpääsy. Tervetuloa!

 

 

Knights osallistuu tällä kaudella Teho Sport Suomen Cupiin kahdella joukkueella kun sekä edustusjoukkue että miesten kakkosjoukkue on ilmoitettu cupiin. Teho Sport Suomen Cupin ensimmäinen ja toisen kierros pelataan turnausmuotoisina. M2 aloittaa cupin ensimmäiseltä kierrokselta ja pelaa kotiturnauksen 5.-6.9.2015 Påminnessa. M1 aloittaa toiselta kierrokselta ja pelaa niinikään kotiturnauksen Påminnessa, mutta pari viikkoa myöhemmin eli 19.-20.9.2015. Tarkemmat aikataulut ilmoitamme myöhemmin.
Viime kaudellahan M1 eteni aina viidennelle kierrokselle asti, mutta siinä liigajoukkue TPS:n oli parempi lukemin 5-7. 
Lisätietoja Suomen Cupista liiton sivuilla.

Knightsien M2-joukkueen valmentajakuviot varmistuivat. Päävalmentajaksi palaa muutaman vuoden tauon jälkeen pitkän linjan salibandyvaikuttaja ja ritareiden perustajajäseniin kuuluva Bengt Dahlgren. Apuvalmentajana jatkaa jo viime kaudellakin joukkueen valmennuksessa mukana ollut Marcus Julin, joukkueenjohdosta vastaa Marko Vihlman.
Joukkueen tavoite tulevalle kaudelle on selvä, nousu 3-divisioonaan ja näin tukea miesten edustusjoukkuetta leventämällä pelaajapohjaa. Tavoite tulee olemaan kova, mutta kovalla työllä ja oikealla asenteella se on täysin saavutettavissa. Joukkueen try-outit ovat jo alkaneet yhdessä miesten edustusjoukkueen kanssa ja kesätreenejä tullaan muutenkin yhdistämään, kertoo joukkueenjohtajana toimiva Vihlman:
 
– Muutos aikaisempaan tehdään jotta tulevaisuudessa edustusjoukkueeseen löytyy valmiimpia pelaajia omista kasvateista ja että saamme seudun salibandyn perustasoa nostettua ja sen pohjaa levennettyä.
 
Joukkueen valmentajaksi ryhtyvä Dahlgren kertoi haasteesta näin:
 
– Joukkue osoitti jo kevään karsinnassa olevansa motivoitunut ja omaavan hyvän hengen, alkukaudella välillä näkynyt huono asenne oli kadonnut. Tottakai tavoite on kova mutta ei mahdoton ja mikäli joukkue hitsaantuu yhteen jo alkukaudesta, voidaan odottaa hyviä tuloksia.
 
Kaikilla joukkueen toimihenkilöillä on vahva tausta Ritariyhteisössä ja sitä edeltäneissä yhdistyksissä.

 

 

Meidän ikämiesten M35:n joukkue Ruosteiset Ritarit lähtivät ristiretkelle Espoon Tapiolaan sunnuntaina 15.2. Hiihtoloman ja loukkaantumisten johdosta oli rosteri hieman kevyempi, mutta näin laihdutuskaudella ei keveyskään haittaa.

Ensimmäinen ottelu oli paikallisderby Hangon Hyrskyä vastaan, joilla näytti myös olevan vajetta happitankeissa. Kaksi ensimmäistä erää mentiin tiukoissa lukemissa pelin ollessa meille 4-2, mutta kolmannessa erässä sitten Hangon rantavallit antoivat periksi Ritareiden vyöryn edessä. Erän alun HaHy:n 4-3 kavennuksesta huolimatta erä meille 9-1 lopputuloksen ollessa 13-3. Tällä tuloksella Ruosteiset Ritarit varmistivat itselleen paikan M35 haastajasarjan lopputurnaukseen.

Tunnin tauon jälkeen vastaan tuli roimasti uudistunut Kauklahden Dynamo, joka piti sarjan kakkospaikkaa hallussaan. Tähän peliin Ritareilta oli unohtunut öljytä haarniskat tai sitten saattoi edellisten päivien turnausten kuormitus näkyä liikkeessä, koska sitä jäi puuttumaan roimasti. Peli eteni kuitenkin tasaisesti eteenpäin KD:n ollessa kuitenkin hieman edellä koko ajan ja näin lopputulos kirjattiin lukemin 8-5. Lopun kiristä huolimatta kauden ensimmäinen tappio.

Ruosteisten Ritareiden pelit jatkuvat seuraavaksi 15.3 olevalla alkusarjan viimeisellä turnauksella, jossa jaossa ei vähempää kuin lohkon kärkipaikka, joka on tällä hetkellä Ritarilauman hallussa. Vastassa silloin VSS ja OJY OB. 

Meidän miesten kakkosjoukkue eli tuttavallisemmin M2, on tänään lauantaina tulessa Ruskeasuolla pelattavassa 4. divisioonan turnauksessa. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettuu sarjassa kakkosena majaileva LepSu klo 10 ja toisessa neljännellä sijalla oleva SK Jyräys.

Taistelu sarjapaikasta kiihtyy

M2:en kausi ei ole ihan mennyt niin kuin oli toivottu. Viime kaudella joukkue jyräsi tieltään kaikki vastustajat 5. divisioonassa mutta tällä kaudella meno on ollut nihkeää. Kaudesta on jäljellä tämänpäiväiset ottelut mukaanlukien kuusi ottelua ja M2 on sarjassa kahdeksantena eli karsintapaikalla. Jäljellä olevista otteluista tulisi todennäköisesti harjata kotiin ainakin puolet jotta sarjapaikka säilyisi ilman karsintoja. 

Tänään vastassa olevista joukkeuista LepSu on selvästi kovempi joukkue jossa pelaa monta kokenutta konkari ja on siellä jopa yksi maailmanmestari, Jouni Vehkaoja. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa LepSu oli parempi maalein 13-4. Tämä ottelu on meidän jätkille tällä hetkellä todennäköisesti enemmänkin lämmittely päivän toista ottelua varten. Toisessa ottelussa vastaan tulee siis SK Jyräys joka voitti ensimmäisen kohtaamisen 8-4. Tämä ottelu on ennakkoon katseltuna se ottelu johon sitä ruutia kannattaa säästää ja josta sen voiton nyt voi helpommin saada niitä helposti voi saada.

Tärkeintä tänään olisi kuitenkin se että tulisi voitto tai miksi ei kaksikin. Se voitetaanko LepSu vai Jyräys niin sillä ei ole merkitystä kunhan se vähintään kaksi pistettä tulisi mukaan kotimatkalle. Se vähentäisi hiukan sitä pakkovoittamisen painetta loppukauden otteluihin.

M2 pääsee tänään melkein parhaalla kokoonpanolla iskemään ja parin viime viikon harjoituksista loukkaantumisen takia poissa ollut ykkösmaalivahti Kimmo Vainiokin on pelaavassa kokoonpanossa tänään.

M2 tänään:

3 Marko Vihlman (C)
21 Niklas Mollgren
22 Peetro Aittola
23 Juha Huhtala
25 Mika Tuovinen
27 Karri Savolainen
62 Jere Alasimi (MV)
65 Kimmo Vainio (MV)
69 Martin Rätsep
80 Pekka Erjala
88 Jesse Mäntynen
91 Jesper Granö
95 Ville Piironen
99 Jani Paavola
xx Aleksi Saarinen

 

Knightsin M35 joukkue pelasi eilen sunnuntaina haastajasarjan lopputurnauksessa ja taisteli itsensä loppuotteluun asti. Siinä kuitenkin BP Juniors oli parempi 8-2 ja Knights joutui tyytymään hopeaan.

Knights taisteli tiensä välieristä finaaliin voittamalla toisen alkulohkon ykkösen PURE:n lukemin 5-4. Todella tiukan ottelu nähtiin vasta jatkoajalla ajassa 52.04. Finaalissa vastaan asettui BP Juniors, joka oli jo aikaisemmilta vuosilta tuttu. BP teki ottelussa kaksi ylivoimamaalia siirtyen 4-2 johtoon kahden miehen ylivoimalla. Näistä jäähyistä toinen tuli maastapelaamisesta vaikka peli oli jo sitä ennen vihelletty poikki. Vaikka tuomarien linja olikin, sanotaanko mielenkiintoinen, ei peli ratkennut siihen. Paikkoja toki oli kääntää peli toiseen suuntaan, mutta vedot eivät löytäneet maalia kohti. Lopputulos 8-2 ja hopeat kaulaan. Kunnia BP Juniorsille ja onnittelut heille M35 Haastajasarjan voitosta.

4 peliä jäljellä tämän kauden 5. divisioonassa mutta Knightsin miesten kakkosjoukkue tai tuttavallisemmin M2 varmisti jo nyt suoran nousun nelosdivariin voittamalla lauantaina molemmat ottelunsa.

Päivän ensimmäisessä ottelussa kaatui Juki lukemin 4-0 ja toisessa sarjakakkonen SK General lukemin 3-1. Onnittelut koko joukkueelle noususta neloseen!