,

Edustusjoukkue vahvistuu kahdella paluumuuttajalla

Juhannus on vietetty ja meidän edustusjoukkueen treenit jatkuivat tällä viikolla Påminnessa. Keskikesän kunniaksi paljastamme nyt että joukkue vahvistuu tulevaksi kaudeksi kahdella todellisella huippupelaajalla ja -tyypillä kun lohjalaiskaksikko…
,

Lisää pelaajauutisia

Konkarimaalivahti Teppo Toivola ja nuori hyökkääjä Tomi Mettovaara jatkavat edustusjoukkueessa. Teppo Toivola Eilen 32-vuotissyntymäpäiväänsä viettänyt Teppo Toivola siirtyi viime kaudeksi ritareihin SBS Bluesista ja muodosti Timo…
, ,

A-pojat 1-divarikarsinnassa kovassa lohkossa

Meidän vanhimmat poikajuniorit, eli A-pojat, osallistuvat elokuussa A-poikien uuden valtakunnallisen 1-divisioonan karsintoihin. Lohkojako on nyt julkaistu ja kova lohko tulikin. Samalla varmistui että yleisö saa myös nähdä ns. "paikalliskamppailun"…
,

Ehrnrooth ja Forsell jatkavat edustusjoukkueessa - lisäksi junnuja nostettu kesäharjoittelurinkiin

Meidän edustusjoukkueen kasaaminen tulevalle kaudelle jatkuu kovalla vauhdilla ja seuraavaksi voimme ilmoittaa että puolustaja Toni Ehrnrooth ja hyökkääjä Daniel Forsell jatkavat joukkueessa myös kaudella 2018-2019. Lisäksi kesäharjoittelurinkiin…
,

Tärkeät jatkosopparit

Seuraavat tärkeät jatkosopparit meidän edustusjoukkueen tulevaa kautta ajatellen tulee tässä. Iloksemme voimme kertoa että luottopuolustaja Matias Loskin ja nuori lupaus Samuel Strebelle jatkavat Ritaripaidassa myös kaudella 2018-2019.…
,

Ensimmäiset pelaajajulkistukset

Meidän edustusjoukkue kaudelle 2018-2019 alkaa hakemaan muotoaan ja voimme pikkuhiljaa alkaa julkaisemaan pelaajasopimuksia. Ensimmäisenä voimme ylpeinä kertoa että luottoritari ja joukkueen kapteeni Aki Korkiakoski sekä ikinuori maalivahti…