
B-poikien SM-karsinnat päätökseen
Meidän B-pojat jatkoivat viikonloppuna matkaansa B-poikien SM-karsintojen toisella kierroksella kotikentällä Påminnessa. Vastustajat olivat tällä kertaa liian kovia ja meidän kausi jatkuu aluesarjassa. Lauantaina meidän pojat joutuivat nöyrtymään lopulta divariin matkanneita RSS Panthersia (1-9) ja Rangersia (12-0) vastaan. Sunnuntaina pelattiin tuloksellisesti tasaisempi peli Dogsia vastaan (11-7).
Pienellä rosterilla liikkeellä
Meidän pojat lähtivät turnaukseen jälleen vajaamiehisinä ja kun vielä joukkueen ykköspyssy Rasmus Lagerström sairastui ensimmäisen pelin jälkeen niin lauantain toiseen peliin saatiin kasaan vain 9 kenttäpelaajaa. Muutenkin lähdetään pienellä rosterilla (17+maalivahti) kauteen joten lukuisat loukkaantumiset ja sairastapaukset rokottivat joukkuetta sen verran että tarvittiin apua C-pojilta. Viime kaudella meidän kanssa C-pojissa pelanneet 01-syntyneet Tomi Henriksson ja Johan Sorvari tulivat auttamaan koko viikonlopuksi ja pelasivat ennakkoluulottomasti isompia ja vanhempia vastustajia vastaan. Viimeksimainittu pääsi sunnuntaina jopa pisteiden makuun tekemällä 1-1 tasoituksen ja syöttämällä meidän viimeisen maalin sunnuntain 11-7 päättyneessä pelissä Dogsia vastaan.
Sunnuntaina pöytäkirjaan saatiin mukaan vielä loukkaantumisista toipunut Anton Knaapinen.
FBC Raseborg Knights- RSS Panthers 1-9 (0-0, 0-3, 1-6)
Rasmus Lagerström 1+0
Valtteri Lång, 2min
Johan Sorvari, 2min
Tomi Mettovaara
John Ojala
Dennis Österman
Samuel Strebelle
Mikael Haverinen
Nico Sevón
Tomi Henriksson
Maalissa Niklas Ahlfors, 31 torjuntaa
Rangers- FBC Raseborg Knights 12-0 (4-0, 8-0)
Valtteri Lång
Johan Sorvari
Tomi Mettovaara
John Ojala
Dennis Österman
Samuel Strebelle
Mikael Haverinen
Nico Sevón
Tomi Henriksson
Maalissa Niklas Ahlfors, 21 torjuntaa
Dogs- FBC Raseborg Knights 11-7 (2-1, 5-2, 4-4)
Valtteri Lång 3+1
Tomi Mettovaara 2+1
Johan Sorvari 1+1
Samuel Strebelle 1+0
John Ojala 0+1
Dennis Österman 0+1
Anton Knaapinen 0+1
Mikael Haverinen 0+1
Nico Sevón
Tomi Henriksson
Maalissa Niklas Ahlfors, 23 torjuntaa
Karsinnat päätökseen – nyt valmistaudutaan aluesarjaan
Karsinnat kaiken kaikkiaan kuitenkin huikea kokemus koko joukkueelle ja mahtava startti kaudelle. Mukaan lähdettiin tarkastamaan muiden joukkueiden taso verrattuna omaan ja samalla hakemaan kallisarvoista kokemusta kovista peleistä. Tuloksella ei ollut niinkään merkitystä, vaan tärkeintä oli saada kokea SM-tason vauhti. Vaasan reissu toimi lisäksi hyvänä joukkuetta yhteenhitsaavana tapahtumana jonka pelaajat varmasti tulevat muistamaan ikuisesti.
Vaikka joukkue saikin kylmää kyytiä tietyissä otteluissa niin jo pääseminen toiselle kierrokselle oli hieno saavutus ja tästä onkin helpompaa lähteä aluesarjaan pelaamaan kun ollaan saatu haastaa Suomen parhaimmisto. Nyt eletään kuitenkin vielä elokuuta ja pojat ovat pelanneet jo 7 kovatasoista “harjoitusottelua” kun esim. viime kaudella C1-ikäisinä pojat pelasivat ensimmäisen harkkapelin syyskuun loppupuolella.