E-junioreiden kevätkauden alku
E-junioreiden kevätkausi on alkanut kahdella turnauksella. Haastajasarjassa pelaava joukkue on pelannut 4 ottelua ja voitanut niistä kaksi ja hävinnyt niinikään kaksi. Kuvia ja raporttia kahdesta ensimmäisestä turnauksesta näet klikkaamalla lue lisää.
Ensimmäinen turnaus
Kausi alkoi 11.1.2015 Myllypuron Areenalla. Joukkue oli joulutauon jälkeen täynnä intoa. Magnus Vikmanin johdolla joukkue otti ensimmäisen sarjapeleissä tulleen voiton. Magnus paukutti maaliverkkoja kahdessa pelissä enemmän kuin koko syyskaudella. Ensimmäisen ottelun lopputulos oli FBC Raseborg – Indians Red 12-3. Toisessa ottelussa vastaan asteli LaPa. Ottelu oli tiukkaa vääntöä loppuun asti. Lopulta LaPa oli parempi maalein 8-9. Kausi oli sitä myöten avattu.

Toinen turnaus
31.1.15 oli kevään toinen turnauspäivä. Ensimmäisessä pelissä vastaan tuli SB Pro Nurmijärveltä. Valmentajat olivat hieman testimielessä liikkeellä, ja sekoittivat viisikoita. Loppulukemat pelissä olivat 13-1, Nurmijärveläisille. Valmennus ottaa vastuun tappiosta omaan niskaansa. Tässä ottelussa erikoista oli se, että aiemmin maalivahtina pelannut Alex Vuoriniemi pelasi ”uransa” ensimmäisen ottelun pelaajana. Alex sai kunnian tehdä meidän ainoan maalin tuossa pelissä. Kun Allu aloitti pelaajan uransa, niin Niko Korhonen aloitti puolestaan maalivahtiuransa. Niko otti hienoja koppeja, lopputuloksesta huolimatta. Ja pikaisia paranemisia Jens Johanssonille, joka sai lievän aivotärähdyksen kaaduttuaan läpiajossa sattuneeseen kontaktiin maalivahdin kanssa!


Päivän toisessa ottelussa vastustajaksi tuli ensimmäisessä turnauksessa hurjan 29-0 voiton Indians Red:stä kaapinut Korska Haukat. Knights lähti ennakkoasemissa ajateltuna otteluun altavastaajana. Ketjuja rukattiin uudelleen kuntoon, ja loukkaantuneen Jensin tilalle kaivettiin maalista Niko puolustajaksi. Joukkueen peli oli aivan erilaista kuin ensimmäisessä ottelussa. Kaikkiin tilanteisiin mentiin armoton tsemppi päällä ja pallolle annettiin kyytiä. Oliver Lindroth teki ottelussa ensimmäisen maalinsa sarjapeleissä, ja mieli oli korkealla. Maaleja tekivät myös Dennis Söderlund (2+0) ja Magnus Vikman, sekä Miro Tasanko (toim. huom. tiedot kahdesta maalista puuttuu). Lopputulos oli lopulta 5-7 FBC Raseborgin hyväksi. Ottelun supersankari oli maalivahti Emil Eskola. Koppeja tuli arviolta n.40-50.



E-junioreiden kausi on siis pyörähtänyt hyvin käyntiin. Sarjataulukossa joukkue on kolmantena. Seuraava turnaus on 8.2.15 Myllypurossa. Pelit ovat 15.00 LaPa:a vastaan, ja 17.00 Indians Red:ä vastaan. Sarjataulukko löytyy täältä.