haluatkoritariksibanneri2

Edustusjoukkueen päävalmentaja vaihtuu – Andersson palaa Knightsiin

Meidän edustusjoukkueen valmennus kokee muutoksen kun pari viime kautta edustusjoukkueen päävalmentajana toiminut Niklas Malm jättää tehtävän. Päävalmentajaksi palaa kokenut Christian Andersson, joka kaudella 2014-2015 luotsasi meidän edustusjoukkueen Divarikarsintojen viimeiselle kierrokselle.

Ei draamaa

Mistään draamasta ei valmentajanvaihdoksessa ole kyse. Seura olisi ilmeisesti ollut kiinnostunut jatkamaan Malmin sopimusta mutta pari viime kautta meidän edustusjoukkuetta valmentanut koutsi ilmoitti Knightsin hallitukselle jo tammi-helmikuussa että ei ole varma ehtiikö valmentaa tulevalla kaudella ja että asia varmistuisi suuntaan tai toiseen vasta kesällä. Hallitus ei halunnut ottaa riskiä ja jäädä odottamaan, vaan lähti kartoittamaan muita vaihtoehtoja. Haaviin ui Chrisse, joka siis palaa edarin päävalmentajaksi 2 vuoden sopimuksella. Malm tosin saattaa vielä jatkaa joukkueen toiminnassa mukana, mutta mahdollinen rooli varmistuu kuitenkin aikaisintaan vasta myöhemmin kesällä.

“Ei tässä ole kyse mistään muusta kuin että mun tulevaisuuden suunnitelmat on vielä vähän auki ja koska haluan pelata avoimilla korteillla niin ilmoitin hallitukselle jo alkuvuodesta että “voi olla että ehdin valmentaa tai voi olla että en ehdi valmentaa ja kesällä vasta varmistuu tarkemmin.” Kokemuksestakin tiedän että joukkueen valmennus ja pelaajarunko on paras kasata mahdollisimman aikaisin keväällä joten ehdotin että hallituksen kannattaa varmuuden vuoksi hakea uusi päävalmentaja, ja jos sitten kesällä näyttää siltä että mulla löytyy aikaa olla mukana toiminnassa niin voin mielelläni siirtyä apukoutsiksi, pelaajaksi, juomapojaksi tai vaikka bussikuskiksi. Olen itse asiassa todella kiitollinen että asia hoitui näinkin sutjakkaasti ja olen onnellinen ja helpottunut että joukkue sai Chrissen tasoisen koutsin koska tiedän että joukkue on nyt hyvissä käsissä.”

Niklas Malmia ei kaudella 2018-2019 enää nähdä Knightsin penkillä ainakaan päävalmentajan roolissa. (Kuva: Ian Granström @photosysse)

Uusvanha Andersson

Christian Andersson on siis meille tuttu valmentaja sillä hän valmensi meidän edustusjoukkuetta kaudella 2014-2015. Tuolloin joukkue eteni aina Divarikarsintojen viimeiselle kierrokselle asti, jossa kuitenkin KeLy oli parempi otteluvoitoin 2-0 ja nousi Divariin. Anderssonille syntyi tuon kauden aikana lapsi ja hän jättäytyi pois valmennushommista muutamaksi vuodeksi, tosin kaudella 2016-2017 hän valmensi Kirkkonummi Rangersin naisten edustusjoukkuetta. Aikaisemmin hän on kuulunut sekä Westend Indiansin että Kirkkonummi Rangersin miesten edustusjoukkueiden valmennusryhmiin ja on päävalmentajana luotsannut esim. Kirkkonummi Rangersin Divariin.

“Nyt kun kevät tuli kaikkine pudotuspeleineen, niin sisäinen valmentajani heräsi taas henkiin. Kaipaan etenkin niitä keväisiä otteluita, joissa on panosta. Viime visiittini Knightsissa jätti hyviä muistoja ja oli aika helppo päätös palata tänne kun sain mahdollisuuden. Mahtava kotiyleisö, loistavat olosuhteet ja työtä pelkäämättömiä pelaajia, kyllähän silloin kelpaa valmentaa.

Knightsin Teemu Tuovinen, Henrik Himmelroos ja kapteeni Aki Korkiakoski sekä päävalmentaja Christian Andersson kuvattuna tositoimissa vuonna 2015. (Kuva: Jari Martiskainen)

 

Tyytyväinen manageri

Valmentajatilanne oli manageri Jan Malmin tiedossa jo tammi-helmikuussa, jonka jälkeen alkoi korvaajan etsiminen. Lopulta palaset loksahtivat paikoilleen melko sutjakkaasti.

“Olen erittäin tyytyväinen että saimme Chrissen päävalmentajaksi. Kolmisen nimeä pyöri näissä keskusteluissa kun sain tietää että Chrisse on tekemässä paluun valmennushommiin. Hän nousi suoraan listan kärkeen ja saimme aika nopeasti sovittua asiat hänen kanssaan. Sopimus on muotoa 2+2 ja pyrimme myös joukkueen kasauksessa siihen että pelaajat sitoutuvat vähintään kahdeksi vuodeksi. Näin saamme työrauhaa pidemmäksi ajaksi ja pystymme kehittämään toimintaamme paremmaksi.”

 

Tryoutit Påminnessa – motivoituneet pelimiehet tervetulleita

Joukkue järjestää tuttuun tapaan avoimia try out-tilaisuuksia, joiden avulla etsitään uusia motivoituneita pelimiehiä täydentämään kokoonpanoa. Tänä vuonna virallisia try out -tilaisuuksia on kolme ja ne ovat kaikki toukokuun alussa. Toki harjoituksiin on mahdollista päästä myös myöhemmässä vaiheessa, jos ei näihin kolmeen ehdi/pääse. Näissä tapauksissa voit olla yhteydessä päävalmentajaan.

Try outit järjestetään seuraavasti:

Keskiviikko 2.5.2018 klo 19:30-21:00 Påminne

Maanantai 7.5.2018 klo 19:30-21:00 Påminne

Keskiviikko 9.5.2018 klo 19:30-21:00 Påminne

Lisätietoja päävalmentaja Christian Andersson 040-596 1148 tai manageri Jan Malm 044- 766 5778.

(Teksti: Knights media. Kuvat: Jari Martiskainen, Ian Granström ja Knights media)

Vastaa