haluatkoritariksibanneri2

HIFK kaatui – Knights neljännelle kierrokselle

Knights kävi tänään Campo Sportissa pelaamassa itsensä jatkoon Suomen Cupissa. Vaihtelevan esityksen jälkeen joukkue voitti kakkosdivarissa pelaavan HIFK:n loppujen lopuksi lukemin 7-11.

Ensimmäisessä erässä Knights pisti tuulemaan ja näytti että joukkue oli lähtenyt Vantaalle hakemaan jatkopaikkaa ihan tosissaan. 7 minuutin pelin jälkeen Knights johti jo 0-4 ja HIFK käyttii aikalisänsä. Tästä huolimatta Knights jatkoi pelin hallintaa. Tahtipuikkoa heilutti ykkösketju jossa varsinkin Wilhelm Wainio oli mainiolla pelipäällä. Ensimmäinen erä päättyi lopulta 1-5 tilanteeseen.

Toinen erä alkoi huonosti kun HIFK pääsi heti pelin alkuun kaventamaan. Knightsin jalat olivat luultavasti jääneet pukukoppiin sillä HIFK päästettiin suht helposti peliin mukaan ja ennen erän puoliväliä tilanne oli jo 5-5. Tämän jälkeen Knightsin hoidettua 5vs3 alivoimatilanne ilman päästettyä maalia joukkue sai pelistä otteen ja pääsi vielä iskemään kaksi maalia ennen erän loppua. 

Kolmas erä jatkui Knightsin hallinnalla mutta HIFK kavensi ennen kuin Knights pääsi kahdesti yivoimalla lisäämään johtoaan lukemiin 6-9. Loppupeli olikin sitten pelkkää kosmetiikkaa ja lopussa Knights kaunisteli vielä loppulukemiksi 7-11.

Huomionarvoista että Knightsin eilen hyvin toiminut ylivoima toimi myös tänään ja päivän kahdeksean yiivoiman aikana joukkue tekikin yhteensä 6 maalia. Uusi ritari Jonas Weckström pääsi heti maalien makuun iskien ottelussa kaksi maalia. Eilen hieman pimennossa ollut Wilhelm Wainio näytti tänään Vantaalla että hän kuuluu ehdottomasti kakkosdivarin eliittiin. Tänään pisteitä yhteensä 8 (2+6). Teemu Tuovinenkin teki normit, eli hattutempun. 

Knightsin urakka Suomen Cupissa siis jatkuu ja seuraavan kierroksen runkopelipäivä on 19.10.2014, mutta Knights pelaa silloin kakkosdivariottelun joten silloin ei Suomen Cupia ainakaan pelata. Tiedotamme heti kun tiedämme vastustajan ja pelipäivän. 

Knights pisteet HIFK ottelussa:

Wilhelm Wainio 2+6
Teemu- Petteri Tuovinen 3+1
Jonas Weckström 2+0
Teemu Manninen 1+1
André Artzén 1+1
Rasmus Hellström 1+0
Kevin Starck 1+0
Ville Puotila 0+1
Henrik Himmelroos 0+1

 

Vastaa