kausikorttibanneri_keltainen

Inkkarit ja länkkärit – M1 kohtaa Indians II:n

Westend Indiansin kakkosjoukkue saapuu tänään vielä lännemmäs, eli Raaseporiin pelaamaan kakkosdivaripisteistä. Ottelu alkaa klo 19.00 ja se pelataan tuttuun tapaan Påminnen hallissa. Liput 6e/4e. Knights junnuille ja kausikortin haltijoille tietenkin vapaa pääsy.

Tällä hetkellä sarjassa on neljä joukkuetta jotka eivät ole hävinneet yhtään kakkosdivariottelua tällä kaudella. Indians II kuuluu näihin neljään voitettuaan kaikki kolme pelaamaansa ottelua. Kausi alkoi maalin voitoilla sekä SCH:ta että LoHi:a vastaan ja viimeksi viime viikolla joukkue lanasi kotikentällään Kirkkonummi Rangersin kakkosjoukkueeen lukemin 10-4. Parhaana pistemiehenä on häärinyt entinen LoSB-pelaaja Jere Nivukoski, joka on hakannut 6+3 tehot kolmeen otteluun. Näillä pisteillä lohkeaa koko lohkon pistepörssin viides sija.

Valitettavasti Knights taas ei kuulu näihin neljään tappiottomaan joukkueeseen, koska hävisimme pari viikkoa sitten SB Vantaalle lukemin 6-3. Viime viikolla palattiin kuitenkin voittokantaan kukistamalla FLOB 9-5 ja nyt voittosarakkeessa on numero 2, mutta illan ottelun jälkeen siinä olisi tarkoitus olla kolmonen. Tiistaina pelattiin suht ok peli Suomen Cupissa kun Divarijoukkue ÅIF kävi kylässä, ja toivotaan että samanlainen taisteluilme olisi päällä tänään. ÅIF kuitenkin voitti tuon Cup-ottelun 3-5, mutta hyvä puoli tappiossa on se, että siitä saadaan motivaatiota illan otteluun.

Alustava Knights kokoonpano

Knights lähtee illan otteluun tuttuun tapaan kolmella täydella viisikolla, kolmella vaihtomiehellä sekä kahdella maalivahdilla. Hieman muutoksia tiistain ÅIF-peliin kuitenkin nähdään sillä André Artzén loukkaantui, ainakin alustavien tietojen mukaan lievästi, ÅIF-ottelussa, joten hän on illan ottelusta sivussa. Sen sijaan Ville Puustinen tekee ensiesiintymisensä ritaripaidassa. Rosterin ulkopuolella tänään Artzénin lisäksi Timo Ruokolainen, Simon Wirén, Ville Puotila, Rasmus Lagerström, Valtteri Lång, Pertti Mehtälä sekä pitkäaikaisloukkaantunut Martin Rätsep

Hollsten Fredrik MV
Kilis Kristians MV
Ahokas Teemu
Granö Jesper
Grönman Oskar
Hartmanis Emils
Himmelroos Henrik
Holopainen Janne
Johnsson William
Juntunen Patrick
Korkiakoski Aki
Kettunen Simo
Laukkanen Jarno
Loskin Matias
Malm Niklas
Manninen Teemu
Puustinen Ville
Tuovinen Teemu-Petteri
Wainio Wilhelm
Weckström Jonas

Malm Jan, päävalmentaja
Snellman Arthur, huoltaja

 

Vastaa

No Notify!