
Johnsson jatkaa sopimustaan – Forsell uusi sopparipelaaja
Meidän edustusjoukkue sai tiistaina todella hyviä uutisia kun jo monta vuotta runkopelaajiin kuulunut William Johnsson allekirjoitti vuoden jatkopahvin joukkueen kanssa. Lisäksi koko kesän meidän harkkarinkiin kuulunut Daniel Forsell on saanut sopimuksen joukkueeseen.
Nuori mutta kokenut Johnsson

Wili ei paljon esittelyjä kaipaa sillä hän on jo viiden kauden ajan kuulunut meidän vakiokalustoon. Kentän todellinen liideri lähti viime kaudella opiskelemaan Turkuun ja siirtyi silloin Länsirannikon kolmosessa pelaavaan ICA:an. Kauden puolivälissä veri veti kuitenkin takaisin Raaseporiin ja Wili olikin loppukaudella todella suuressa roolissa kun meidän edustusjoukkue säilytti sarjapaikkansa kakkosessa. Jatkopahvi hänen kanssaan on todella tervetullut hänen tuodessa varmuutta puolustukseen ja taitoa varsinkin pallolliseen peliin.
Maailmanmestari Forsell

Uusi tuttavuus meidän edustusjoukkueessa on 29-vuotias Daniel Forsell, joka tunnetaan ainakin Raaseporissa paremmin hänen toisesta harrastuksestaan nimeltä ampumasuunnistus. Siinä hän on tuore maailmanmestari hänen oltua mukana Suomen joukkueessa joka voitti joukkuekilpailussa MM-kultaa pari viikkoa sitten Sundsvallissa.
Viime vuonna Raaseporissa vuoden urheilijaksi valittu Forsell on ampumasuunnistuksen ohella pelannut ahkerasti myös salibandya. Vitosessa viime kaudella tehoja mättäneellä hyökkääjällä on kakkosdivarikokemusta HaHy:n kanssa kahdelta kaudelta. Tämän lisäksi hän on pelannut GrIFK:n ja RF Crew:n kanssa kolmosdivaria. Hyvän laukauksen ja kovan kunnon omaava Forsell tullee vahvistamaan meidän sentteriosastoa.
Daniel Forsellin tilastot
2011-2012 xx 17+14=31 RF Crew (5.div, ottelumäärä ei tiedossa)
2012-2013 18 5+3=8 HaHy (2.div)
2013-2014 xx 4+8=12 RF Crew (3.div, ottelumäärä ei tiedossa )
2014-2015 15 9+9=18 HaHy (2.div)
2015-2016 xx 6+1=7 GrIFK (3.div, ottelumäärä ei tiedossa )
2016-2017 12 21+13=34 RF Crew (5.div, tilasto helmikuulta 2017)
Knights toivottaa Forsellin tervetulleeksi seuraan!
FBC Raseborg Knights M1 kaudella 2017-2018 (tilanne 30.8.2017, suluissa viime kauden seura)
Simon Wirén
Teppo Toivola (Valtti Blues, 2.div)
Timo Ruokolainen
Aki Korkiakoski
Aku Leino (Valtti Blues, 2.div)
André Artzén
Daniel Forsell (RF Crew, 5.div)
Emil Heikkinen (ICA, 3.div)
Henrik Himmelroos
Jarno Laukkanen
Jens Sundqvist
Jesper Granö
Johan Ström
Martin Rätsep
Matias Loskin
Patrick Juntunen
Rasmus Lagerström
Roni Saarinen
Samuel Strebelle
Teemu Ahokas (Valtti Blues, 2.div)
Teemu-Petteri Tuovinen (Knights M2, 4.div)
Tobias Björklund
Tomi Mettovaara (Knights jun)
Toni Ehrnrooth
Valtteri Lång
William Johnsson
Niklas Malm, päävalmentaja
Henrik Lagerbohm, valmentaja
Jens Rosendal, valmentaja
Tatu Moisio, huoltaja
Arthur Snellman, huoltaja
Jan Malm, manageri