kausikorttibanneri_keltainen

Knights kohtaa Rangersin

Tänään illalla klo 19.00 yleisölle on luvassa salibandyherkkua kun Knights kohtaa yhden tämän lohkon nousijaehdokkaista, Kirkkonummi Rangersin. Ottelu pelataan Påminnessa, jonka meidän D-juniori-ikäinen Ritari Leevi Kejonen pelasti isommalta tulipalolta esimerkillisellä toiminnallaan eilen torstaina. Liput otteluun maksavat 6e/4e. Kausikortteja voi tilata ottelun lippuluukulta ja jo tilatut kausikortit voi lunastaa samasta paikasta käteisellä.

Rangers – nousijaehdokas

Kirkkonummi Rangers on totuttu näkemään 2.divarin kärkipäässä ja odotukset ovat tällekin kaudelle korkealla, sillä Divarikarsintoihin tähtäävä joukkue on huhujen mukaan treennannut hyvän kesän ja on valmis tuleviin koitoksiin. Hyvää juniorityötä ainakin poikien puolella tekevä Rangers tulleekin olemaan yksi meidän lohkon divarikarsijoista kauden päätteeksi.

Edellinen sarjapeli: Rangers- LoSB 7-4 (1-1, 1-2, 5-1)

Knights – rohkea ja ennakkoluuloton

Viime kausina myös meillä on totuttu keikkumaan sarjan kärjessä tai ainakin sen lähellä. Täksi kaudeksi on kuitenkin tehty nuorennusleikkaus ja ”oman kylän pojat”-projekti on vasta aluillaan, joten odotukset eivät voi olla aivan samalla tasolla kuin edellisillä kausilla. Tarkoitus on kuitenkin lähteä pelaamaan rohkeasti ja ennakkoluulottomasti myös kärkiporukoita vastaan. Kauden avauspelissä nähtiinkin osviittaa mihin joukkue kykenee hyvänä päivänä.

Edellinen sarjapeli: SBS Kings- FBC Raseborg 5-4 (1-1, 2-2, 2-1)

Alustava kokoonpano Rangers ottelussa

Me lähdetään ensimmäiseen kotiotteluun lähes parhaalla joukkueella. Poissa tänään ovat keskiviikon treeneissä nilkkansa lievästi loukannut Jens Rosendal ja matkalla oleva Rasmus Lagerström. Ensimmäisen sarjapelin ja Suomen Cup-pelin siirtosotkujen takia huilanneet André Ingman, Jens Sundqvist, Tero Martiskainen ja Toni Ehrnrooth debytoivat tänään. Myös Henrik Himmelroos, joka missasi Cup-ottelun loukkaantumisen takia, on mukana rosterissa.

 

2016-10-7-rangers

Vastaa

No Notify!