kausikorttimainosMUSTA

Knights vs KeLy Game 2 – Knights veitsi kurkulla

Divarikarsintojen kolmas ja viimeinen kierros jatkuu tänään Knightsin osalta kotiottelulla KeLy:ä vastaan. Knightsin hävittyä viime viikolla pelatun ensimmäisen kohtaamisen on joukkue nyt pakkovoiton edessä. Päivän ottelu alkaa klo 17.00 ja se pelataan tuttuun tapaan Påminnen salibandyhallissa.

Joukkueet kohtasivat siis jo kertaalleen viime viikolla Oulussa ja silloin KeLy voitti maalein 3-2. Ottelussa Knights oli, ainakin keltamustien lasien läpi katsottuna, lievästi niskan päällä ja vierasvoitto ei olisi ollut vääryys. Paremmalla viimeistelyllä peli olisikin voinut kääntyä Knightsin suuntaan mutta näin tällä kertaa. Toki kotijoukkue KeLy:lläkin oli omat paikkansa mutta joukkue keskittyi kyllä enemmmän puolustamiseen ja onnistuikin siinä todella hyvin. Kahdella tehdyllä maalilla harvoin voitetaan salibandyotteluita, eikä näin käynyt Oulussakaan. Miten käy tänään, se nähdään alkaen klo 17.00.

Karsintaotteluthan pelataan paras kolmesta systeemillä eli kahdella voitolla nousee divariin. Voitettuaan ensimmäisen ottelun viime lauantaina KeLy johtaa otteluvoitoin 1-0. Knights on siis pakkovoiton edessä jos halutaan viedä ratkaisu Ouluun sunnuntaiksi (Kastelli, klo 18.30). Koska kyseessä on karsintaottelu niin päivän ottelu ei voi päättyä tasan. Jos tilanne varsinaisen peliajan jälkeen on tasan niin pelataan 10minuutin jatkoaika ja jos maaleja ei siinä nähdä niin ammutaan rangaistuslaukauskilpailu.

Liput otteluun maksavat 6e/4e. Kausikortilla vapaa pääsy. Samoin Knights junnuilla vapaa pääsy.

Tuttuun tapaan teemme livepäivityksiä meidän Twitteriin joten jos ette jostain syystä pääse paikalle mutta haluatte seurata ottelua, niin seuratkaa meitä Twitterissä. Voitte myös osallistua keskusteluun hashtagilla #fbcraseborg. Lisäksi myös liiton liiton virallisen tulospalvelun kautta voi seurata pelitapahtumia.

Knightsin alustava kokoonpano KeLy ottelussa lauantaina 18.4.2015:

Poissa tänään ovat Jani Laine, Ville Puotila, Tomi Åsten, Anders Wentzel ja Niklas Malm.

Hollsten Fredrik MV
Ruokolainen Timo MV
Artzén André
Axberg Rony
Grönman Oskar
Hartmanis Emils
Hellström Rasmus
Himmelroos Henrik
Holopainen Janne
Johnsson William
Juntunen Patrick
Korkiakoski Aki
Loskin Matias
Manninen Teemu
Starck Kevin
Stigell Sampsa
Tuovinen Teemu-Petteri
Wainio Wilhelm
Weckström Jonas

Andersson Christian, päävalmentaja
Lehtonen Pasi, valmentaja
Snellman Arthur, huoltaja

Vastaa

No Notify!