M1 Leppävaaraan Matinkylän vieraaksi
M1 matkustaa tänään sunnuntaina Espooseen Leppävaaran liikuntahalliin pelaamaan kauden kolmatta kakkosdivaripeliään. Vastassa tänään klo 15.30 alkavassa ottelussa on kakkosdivariin täksi kaudeksi noussut Matinkylä.
Sarjanousija Matinkylän kausi on alkanut vaihtelevasti, sillä kahdesta ensimmäisestä ottelusta joukkue on saanut yhden voiton ja yhden tappion. Jatkoaikatappio ensimmäisessä ottelussa LoSB:ia vastaan varmasti kismitti entisiä liigapelaajia ja toisessa ottelussa joukkue kaatoikin HaHy:n. Pelaajista entinen maajoukkuemies Markus Bollström ja entinen Oilersin liigapelaaja Samu Rännäli ovat Matinkylän tunnetuimmat pelaajat, ja heiltä joukkue varmasti odottaa tehoja. Näistä kahdesta Bollström on lunastanut odotuksia ja hän johtaakin joukkueen sisäistä pistepörssiä tehtyään kahdessa ottelussa 2+3 tehot.
Knightsilla on alla melko rankka ohjelma, viime viikolla joukkue kaatoi sunnuntaina “paikallisvastustaja” LoSB:in, perjantaina Suomen Cupin pelissä kyytiä sai Kosken Dynamo ja tänään siis vastassa Matinkylä. Kolme ottelua viikon sisällä alkaa olemaan varsinkin amatööritasolla aika hurja tahti, mutta kesällä hyvin harjoitellut joukkue jaksaa varmasti painaa vielä päivän pelin. Knights pelaa myös melko laajalla materiaalila ja varsinkin tehot ovat jakautuneet melko tasaisesti ketjujen välillä. Tosin, ketjuja muutettiin vielä Suomen Cupin pelissä joten nähtäväksi jää millä ketjuilla tänään pelataan. Varsinkin nyt kun André Artzén on vatsavaivojen takia sivussa päivän peleistä. Myös Teemu Manninen on luultavasti sivussa flunssan takia.
Matinkylä- FBC Raseborg siis tänään Leppävaaran liikuntahallissa klo 15.30. Jos vanhat merkit pitävät pakkansa niin otteluun on vapaa sisäänpääsy, Matinkylällä ei ole kotisivuja mistä voisi asian tarkistaa. Niille jotka eivät paikan päälle jaksa lähteä, niin ottelua voi seurata myös netissä, joko salibandyliiton virallisesta tulospalvelusta tai sitten epävirallisemmin Knightsin Twitteristä, jossa pyrimme pitämään pientä livepäivitystä. Siellä voi myös lähettää kommentteja, kysymyksiä ja palautetta jos siltä tuntuu.
Knightsin alustava kokoonpano Matinkylää vastaan:
Knightsin loukkaantumistilanne on edelleen sama, poissa William Johnsson, Oskar Grönman, Anders Wentzel sekä Niklas Malm. Tänään myös André Artzén puuttuu rosterista vatsavaivan takia. Perjantain pelissä vielä kysymysmerkkinä mutta loppujen lopuksi rosterissa ollut Tomi Åsten nähdään myös tänään kentällä.
Timo Ruokolainen
Simon Wirén
Janne Holopainen
Jonas Weckström
Wilhelm Waino
Sampsa Stigell
Matias Loskin
Emils Hartmanis
Teemu-Petteri Tuovinen
Henrik Himmelroos
Rony Axberg
Patrick Juntunen
Kevin Starck
Aki Korkiakoski
Rasmus Hellström
Teemu Manninen (?)
Ville Puotila
Tomi Åsten
Christian Andersson, päävalmentaja
Pasi Lehtonen, valmentaja
Arthur Snellman, huoltaja