haluatkoritariksibanneri2

M1 tänään SBS MODO:n vieraiksi Vantaalle

Meidän edustusjoukkue jatkaa tänään ensimmäisen kakkosdivarivoiton saalistamista Vantaalla kun vieraillaan SBS MODO:n luona Tiger Sport Areenalla. Ottelu alkaa klo 18.00.

Alustava kokoonpano SBS MODO ottelussa

Meille on sadellut viime aikoina paljon jobinpostia kun miestä kaatuu kuin puita myrskyssä. Rasmus Lagerström loukkasi viime ottelussa olkapäänsä, Mikael Haverisen polvilumpio muljahti sijoiltaan jo pari viikkoa sitten ja viime viikolla oli Matias Loskinin vuoro. Simon Wirénillä on murtunut leukaluu, Valtteri Långilla on ongelmia nilkan kanssa, Jens Rosendal on flunssassa toista viikkoa ja Patrick Juntunen on matkoilla. Näistä suurin osa on kuitenkin palaamassa treenaavaan kokoonpanoon lähiviikkoina. Itse asiassa Loskinin paluu on ainoa kysymysmerkki vielä toistaiseksi, koska polvea ei vielä ole voitu magneettikuvata.
Näistä poissaoloista huolimatta päästään päivän peliin 17+2 kokoonpanolla taistelemaan tärkeistä sarjapisteistä.

2016-11-12-modo

(Teksti: Knights media. Kuvat: Jari Martiskainen)

Vastaa