
M1:n tiikerijahti tänään Påminnessa
Tänään jatketaan taas taistelu kakkosdivaripisteistä kun Tiikerit Akatemia saapuu meidän vieraiksi Påminneen ottelussa, joka alkaa klo 19.00 Liput 6€/4€. Ottelun lipunmyynnistä mahdollistaa ostaa “viikonloppulippu” jolla pääset pakettihintaan sekä illan otteluun että sunnuntaina Suomen Cup otteluun O2-Jyväskylää vastaan. Viikonloppulippu maksaa 10€/6€.
Ensimmäisten pisteiden metsästäjät vs. sarjakolmonen
Illan vastustajana toimiva nuori ja taitava Tiikerit Akatemia on pelannut vakuuttavan alkukauden voittaen kaksi ottelua (Jokerit 12-2, M-Team Vantaa 10-7) ja pelaten 6-6 tasurin lohkon yhtä ennakkosuosikkia SB Vantaata vastaan. Kolmesta pelistä siis lähes täydet pojot ja sarjataulukon kolmas sija. Meillä sen sijaan pistetili on vielä nollissa ja sarjataulukon viimeinen sija, mutta Matti Nykäsen sanoin “jokainen tsäänssi on mahdollisuus”. Kolmesta pelatusta ottelusta vain kerran ollaan oltu selvästi vastustajaa huonompi ja kahdessa muussa ottelussa ollaan kaaduttu joko jäähyilyyn tai muihin mustiin hetkiin. Toivottavasti tänään nähdään kotijoukkueelta ehjä peli ja saadaan pitää pisteet Raaseporissa.
Alustava kokoonpano Tiikerit Akatemia ottelussa
Otteluun lähdetään lähes koko konkkaronkalla. Ainoa poissaolija tänään on Aki Korkiakoski, jolla oli nilkkaralli tiistain harjoituksissa. Aki on mahdollisesti kentällä jo sunnuntain Suomen Cup pelissä, muuten paluu siirtyy ensi viikon SB Vantaa vieraspeliin.
Teksti: Knights media. Kuvat: Jari Martiskainen