
Teemujen paluu – M1 kaudella 2017-2018
Meidän edustusjoukkue tulevalle kakkosdivarikaudelle alkaa pikkuhiljaa olemaan kasassa ja valmennuksen toiveiden mukaisesti muutokset viime kauteen nähden olivat loppujen lopuksi melko vähäiset. Runko jatkaa ja muutama täsmävahvistus on hankittu lähteneiden pelaajien tilalle.
M1 2017-2018 – sopiva sekoitus paikallista ja ulkopaikkakuntalaista
Viime kesänä M1 joutui suurten muutosten eteen ja lähes koko joukkue vaihtui muutamaa runkopelaajaa lukuun ottamatta. Uusia pelaajia oli viime kaudella lopulta 14 kpl ja valmentaja oli, ainakin tällä tasolla, kokematon. Kausi alkoi melko vaikeasti ja vasta marraskuussa plakkariin saatiin ensimmäinen kakkosdivaripiste. Kevätkaudella joukkue kuitenkin pääsi vauhtiin ja muutama kierros ennen loppua poissuljettiin suoran tippumisen mahdollisuus. Runkosarjan jälkeen kausi kuitenkin jatkui kakkosdivarikarsinnoilla, joissa kolmosdivarijoukkue KD kaatui otteluvoitoin 2-0. Paremmin sujuneen kevätkauden jälkeen onkin hyvä että joukkueessa ei ole tapahtunut niin isoja muutoksia, vaan pystymme jatkamaan siitä mihin viime kaudella jäätiin.
M1 on edelleen tarkoitus rakentaa suurimmaksi osaksi omista kasvateista ja muutamalla täsmähankinnalla. Vielä viime kaudella mentiin täysin omilla kasvateilla/lähialueen pelaajista mutta täksi kaudeksi mukaan on saatu muutama ulkopaikkakuntalainen vahvistus.
5 pelaajaa siirtyy muualle – yksi lopettaa

Joukkueessa ei tänä kesänä siis yhtä suurta liikehdintää ole ollut kuin viime kesänä. Jo tiedossa olevien Oskar Grönmanin (Saksan Bundesliga) ja Jens Rosendalin (siirtyy valmentajaksi) lisäksi kolme pelaajaa viime kauden joukkueesta vaihtaa maisemia. André Ingman sai opiskelupaikan Pohjanmaalta ja siirtyy siellä pelaavaan nelosdivarijoukkueeseen, A-juniori-ikäinen Pertti Mehtälä haluaa pelata nuorten SM-sarjaa Kirkkonummella ja Rony Axberg on muuttanut Helsinkiin ja pelaa ensi kaudella meidän kanssa samassa lohkossa pelaavassa HIFK:ssa.
Maalivahti Anders Wentzel sen sijaan lopettaa pelaajauransa edustusjoukkueessa ja siirtyy vara-treenimaalivahdiksi.

Viime kauden jälkeen joukkueesta lähteneet pelaajat (suluissa uusi seura)
Anders Wentzel (lopettaa)
André Ingman (Rödsön Veikot, 4.div)
Jens Rosendal (siirtyy valmentajaksi)
Oskar Grönman (Red Devils Wernigerode, Saksa Bundesliga)
Pertti Mehtälä (Rangers jun, A-poikien SM)
Rony Axberg (HIFK, 2.div)
Vanhat tutut Teemut x2 ja vähintään 4 uutta pelaajaa

Yllämainittujen lähtijöiden tilalle on saatu pari paluumuuttajaa kun Teemut Ahokas ja Tuovinen pukevat vuoden tauon jälkeen edustusjoukkueen peliasun ylleen. 30-vuotiaan Temexin viime kausi meni Knightsin kakkosjoukkueessa nelosdivarissa kun taas 24-vuotias Ahokas hämmensi omaan tuttuun tapaansa meidän lohkossa pelanneessa Valtti Bluesissa. Samasta seurasta siirtyvät myös uudet tuttavuudet kenttäpelaaja Aku Leino ja maalivahti Teppo Toivola. Leinolla on liiga- ja divarikokemusta NST:n joukkueesta ja hän on, Ahokkaan tavoin, myös pelannut Saksan Bundesligassa. Leftin puolelta laukova 25-vuotias Leino viihtyy parhaiten puolustajana tai sentterinä. 31-vuotias maalivahti Toivola on uransa aikana pelannut kakkosdivaria Etelä-Suomen lisäksi myös Pohjanmaalla.
Teemujen, Akun ja Tepon lisäksi uusia pelaajia tämän kauden joukkueessa ovat Hangosta kotoisin oleva 24-vuotias Emil Heikkinen, joka pelasi viime kaudella entisten Knights pelaajien perustamassa ICA:ssa Turun kolmosdivarissa, sekä meidän junnuista edustusjoukkueen treenirinkiin nostettu 16-vuotias Tomi Mettovaara.
Yllämainittujen lisäksi joukkue neuvottelee vielä 4 pelaajan kanssa. Näistä esim. William Johnsson oli isossa roolissa viime kaudella sarjapaikan säilyttäneessä joukkueessamme.

Tämän kauden uudet pelaajat
Aku Leino (Valtti Blues, 2.div)
Emil Heikkinen (ICA, 3.div)
Teemu Ahokas (Valtti Blues, 2.div)
Teemu-Petteri Tuovinen (Knights M2, 4.div)
Teppo Toivola (Valtti Blues, 2.div)
Tomi Mettovaara (Knights jun)
Ottelut alkavat syyskuussa
M1 aloitti kauteen valmistautumisen jo toukokuussa avoimien harjoitusten/try-outien merkeissä ja on harjoitellut siitä lähtien enemmän ja vähemmän. Harjoitusotteluita joukkue pelaa elo-syyskuusta lähtien.
Kauden ensimmäiset kilpaottelut joukkue pelaa 9.-10.9 isännöimällä Suomen Cupin 2. kierrosta Påminnessa.
2.divisioona alkaa kotiottelulla Lohjan Salibandya vastaan 29.9.2017.
FBC Raseborg Knights M1 kaudella 2017-2018. (Tilanne 21.8.2017. Suluissa viime kauden joukkue):

Simon Wirén
Teppo Toivola (Valtti Blues, 2.div)
Timo Ruokolainen
Aki Korkiakoski
Aku Leino (Valtti Blues, 2.div)
André Artzén
Emil Heikkinen (ICA, 3.div)
Henrik Himmelroos
Jarno Laukkanen
Jens Sundqvist
Jesper Granö
Johan Ström
Martin Rätsep
Matias Loskin
Patrick Juntunen
Rasmus Lagerström
Roni Saarinen
Samuel Strebelle
Teemu Ahokas (Valtti Blues, 2.div)
Teemu-Petteri Tuovinen (Knights M2, 4.div)
Tobias Björklund
Tomi Mettovaara (Knights jun)
Toni Ehrnrooth
Valtteri Lång
Niklas Malm, päävalmentaja
Henrik Lagerbohm, valmentaja
Jens Rosendal, valmentaja
Tatu Moisio, huoltaja
Arthur Snellman, huoltaja
Jan Malm, manageri
Teksti: Knights media. Kuvat: Jari Martiskainen, Patric Westerlund, Knights media.