haluatkoritariksibanneri2

Tehokaksikko jatkaa Ritareissa

Meidän edustusjoukkueeseen monta kautta kuulunut tehokaksikko Henrik Himmelroos ja André Artzén nähdään myös tällä kaudella Påminnehallin valoissa.

Viime kaudella 38 pistettä (14+24) iskenyt Artzén on kuulunut Knightsin kakkosdivarirosteriin jo FBC Elitin ajoilta lähtien ja hän jatkaa siis myös tällä kaudella. Tällä hetkellä pienistä loukkaantumisista kärsivä 30-vuotias taituri palannee treenivahvuuteen elokuun aikana.

Artzén pelaa tälläkin kaudella Ritareissa. (Kuva: Jari Martiskainen)

33-vuotias Himmelroos pelasi viime kaudella sekä hyökkääjänä että puolustajana ja jatkoi aiemmilta kausilta tuttua vähintään piste/peli keskiarvoaan tekemällä 17 ottelussa 18 tehopistettä (9+9). Tehopisteiden lisäksi Himmelroos on joukkueelle erittäin tärkeä pelaaja myös esimerkillisellä harjoitteluasenteellaan.

Henrik Himmelroos painii myös ensi kaudella Ritareissa. (Kuva: Jari Martiskainen).

 

FBC Raseborg Knights kaudella 2018-2019

(julkaistut sopimukset 13.8.2018 mennessä)

Maalivahdit

Teppo Toivola
Timo Ruokolainen

Kenttäpelaajat

Aki Korkiakoski
Aku Leino
André Artzén
Daniel Forsell
Henrik Himmelroos
Matias Loskin
Patrick Juntunen
Rasmus Hellström
Samuel Strebelle
Teemu Manninen
Tomi Mettovaara
Toni Ehrnrooth

Joukkueenjohto

Christian Andersson, päävalmentaja
Henrik Lagerbohm, valmentaja
Jan Malm, manageri

Kesäharjoitteluringissä olevat juniorit

Tom Lahti (-00)
Tomi Henriksson (-01)
Kalle Karlsson (-02)
Niklas Ahlfors (-02)
Santeri Lång (-02)
Magnus Vikman (-03)

Vastaa