haluatkoritariksibanneri2

Uudistunut ja paikallinen M1

Meidän edustusjoukkue (M1) on kokenut kevään ja kesän aikana suuria muutoksia ja joukkueen rakenne on pistetty täysin uusiksi. Osin pakosta ja osin omasta aloitteesta on tehty nuorennusleikkaus ja sen lisäksi joukkue on pyritty rakentamaan mahdollisimman paljon omista kasvateista ja lähialueen pelaajista.

Uusi joukkue – aidosti paikallinen joukkue

M1 eteni pari vuotta putkeen Divarikarsintoihin ja silloin melko hyvällä sekoituksella paikkakuntalaisia ja ulkopaikkakuntalaisia, nuorempaa ja vanhempaa.  Viime kaudella ulkopaikkakuntalaisten määrä kasvoi entisestään ja omat juniorit jäivät välillä hieman liikaa taustalle pieniin rooleihin. Kakkosdivarikausi päättyi lopulta viidenteen sijaan ja pettymykseen. Edellisten valmentajien sekä muualta tulleiden ja paikallisten pelaajien yhteistyöllä varsinkin Divarikarsinta-kausina joukkueeseen rakentui kuitenkin selkeä pelillinen identiteetti, raaseporilainen tapa pelata salibandya, joka elää hyvin vielä tänään.

Tulevaisuudessa M1 on tarkoitus rakentaa suurimmaksi osaksi omista kasvateista ja muutamalla täsmähankinnalla. Nyt kasattu joukkue on kuitenkin vielä aidosti paikallinen ja antaa omille junnuille näytönpaikan ja mahdollisuuden saada tarvittua pelikokemusta kovemmista peleistä. Omista junioreista löytyykin jonkin verran kehityskelpoisia ja motivoituneita pelaajia ja heidät on nostettu vahvemmin mukaan edustusjoukkueen toimintaan. Muutama pelaaja on saatu takaisin maailmalta ja lisäksi muutama pelaaja on saatu rekrytoitua lähialueen joukkueista.

Paletti tyhjeni viime kauden jälkeen

Joukkue on siis kokenut valtavan muutoksen viime kauteen verrattuna ja varsinkin hyökkäyspäästä on lähtenyt aimo annos kokemusta ja tehoja. Monet lähtijät olivat tiedossa jo ennen viime kauden päätöstä, joten kaikki eivät olleet yllätyksiä. Teemu Manninen ilmoitti jo alkukeväällä suuntaavansa Saksaan täksi kaudeksi. Wilhelm Wainio on jo pari viime kautta miettinyt peliuran lopettamista mutta päätti kuitenkin vielä yrittää ÅIF:n riveissä Divarivauhtia. Jonas Weckström, Ville Puustinen, Ville Puotila ja Niklas Malm jäivät pienempiin rooleihin tai jättäytyivät pois joukkueen treenivahvuudesta jo viime kaudella loukkaantumisten ja/tai muiden henkilökohtaisten syiden takia. Näistä viimeksimainittu Malm on kuitenkin kiinnitetty täksi kaudeksi päävalmentajaksi hänen pitäessä välivuotta pelaamisesta pitkittyneen akillesjänneongelman takia.
Odotettavissa oli myös että William Johnsson ja Patrick Juntunen lähtevät opiskelujen perässä toiselle paikkakunnalle ja he suuntasivat lopulta Turkuun. Edellämainituista vielä A-juniori-ikäinen Juntunen tulee pelaamaan meidän A-pojissa rinnakkaissopimuksella. Opiskelemaan toiselle paikkakunnalle lähti myös latvialaispakki Emils Hartmanis, joka muutti Porvooseen. Myös Teemu-Petteri Tuovinen on aloittanut opiskelut ja pelaa tällä kaudella ajanpuutteen takia meidän kakkosjoukkueessa.
Kesän aikana varmistui lisäksi Keni Raution siirto takaisin Divarin ÅIF:iin sekä Teemu Ahokkaan siirto uuteen espoolaisseuraan SBS Bluesiin (toim. huom. joukkue on nimeltään Valtti Blues), ja kun Helsingin suunnalta ei muita pelureita tännepäin lähtenyt niin myös Janne Holopainen päätti jäädä pelaamaan pääkaupunkiseudulle. Latvialaiskassari Kristians Kilis muutti takaisin kotiin Latviaan henkisesti raskaan kauden jälkeen ja Fredrik Hollsten on kysymysmerkki.

Näitä pelaajia ei valitettavasti nähdä tällä kaudella Knightsin paidassa.
Näitä pelaajia ei nähdä tällä kaudella Knightsin paidassa. Puustinen jäähdyttelee kolmosessa, Holle siirtyi Bluesiin ja Wili lähti vielä kokemaan divarihuumaa.

Viime kauden jälkeen joukkueesta lähteneet pelaajat

Janne Holopainen (Valtti Blues, 2.div)
Teemu Ahokas (Valtti Blues, 2.div)
Jonas Weckström (Valtti Blues, 2.div)
Wilhelm Wainio (ÅIF, 1.div)
Keni Rautio (ÅIF, 1.div)
Fredrik Hollsten (lopettaa?)
Teemu Manninen (Floor Fighters Chemnitz, Saksan Bundesliga)
Patrick Juntunen (IKA, 3.div ja meidän A-poikien joukkueessa rinnakkaissopimuksella.)
William Johnsson (IKA, 3.div)
Teemu-Petteri Tuovinen (Knights M2, 4.div)
Ville Puotila (SBS Kings, 2.div)
Ville Puustinen (Matinkylä, 3.div)
Niklas Malm (välivuosi/siirtyy päävalmentajaksi)
Emils Hartmanis (PSS, 2.div)
Kristians Kilis (palasi Latviaan)

 

Uutta palettia rakentamassa

Knightsin Henrik Himmelroos ja Tero Martiskainen (nro 7) kohtasivat pari vuotta sitten 2.divarissa eri joukkueissa. Tällä kaudella myös Martiskainen pelaa Knightsissa.
Knightsin Henrik Himmelroos ja Tero Martiskainen (sininen nro 7) kohtasivat pari vuotta sitten 2.divarissa eri joukkueissa. Tällä kaudella myös Martiskainen pelaa Knightsissa.

Lähtijöiden lista on pitkä, mutta niin on myös kokonaan uusien ja “uusien” pelaajien lista. “Paluumuuttajina” joukkueeseen liittyvät FBC Elitissä (toim.huom. Knightsin edeltäjä) salibandyoppinsa saaneet ja opiskelupaikkakunnilta kotiin muuttaneet Jens Rosendal, 28 ja Jens Sundqvist, 25. Molemmat pelasivat ennen opiskeluaikojaan Elitissä 2.divaria. Sundqvist jatkoi tämän jälkeen uraansa kolmosessa HaHy:n kanssa. Myös länsirannikko on tullut tutuksi sillä siellä hän pelasi sekä kakkosdivaria SBS Maskussa että alempia sarjoja ex-Elit/Knights-pelaajien perustaman IKA:n kanssa.
Rosendal jatkoi Elitin kakkosdivarivuosien jälkeen uraansa myös IKA:ssa pelaten siellä muutaman vuoden. Viime kaudeksi Rosendal muutti Raaseporiin mutta ei vielä silloin voinut sitoutua M1:n toimintaan vaan pelasi Knightsin kakkosjoukkueessa. Samassa joukkueessa pelasi viime kaudella myös Rony Axberg, 24,  joka on nostettu mukaan M1 rinkiin vuoden tauon jälkeen.
Hangon suunnalta saatiin vahvistusta Toni Ehrnroothista, Tero Martiskaisesta ja André Ingmanista. Ehrnrooth, 23, kuului jo pari kautta sitten meidän treenirosteriin mutta jäi armeijakiireiden takia lopulta pois pelaavasta rosterista ja on sen jälkeen pelannut HaHy:ssä. Martiskainen, 21, taas siirtyi viime kaudeksi HaHy:stä Kirkkonummi Rangersiin ja pelasi siellä lähinnä nuorten SM-sarjassa pelaavassa A-poikien joukkueessa.
Ingman, 22, muutti viime kaudeksi Raaseporiin opiskelemaan ja pelasi HaHy:ssä kolmosdivaria. Alun perin Ingman on Sipoosta ja on pelannut junnuvuotensa ÅIF:ssa.
Kauden ehkä mielenkiintoisin nimi on 28-vuotias Roni Saarinen, joka oli yksi alueen lupaavimmista pelaajista aloittaessaan salibandyuransa FBC Elitissä. Viime kaudet mies on dominoinut 5-divisioonaa lähinnä EIF:ssä ja olemme joka vuosi yrittäneet saada miestä mukaan joukkueeseen. Tänä kesänä try-outin kautta tässä onnistuttiin ja nimi lätkäistiin paperiin ennen perjantaina pelattua Pauhu ottelua.

Roni Saarinen allekirjoittaa sopimuksen M1:n kanssa.
Roni Saarinen allekirjoittaa sopimuksen M1:n kanssa.

Junioreista treenirinkiin on nostettu jo aikaisemmin joukkueessa yhden tai useamman kilpapelin pelanneet A-juniori-ikäiset Pertti Mehtälä ja Martin Rätsep sekä B-juniori-ikäiset Valtteri Lång, John Ojala, Samuel Strebelle, Mikael Haverinen ja Rasmus Lagerström, joka teki ensimmäisen M1 maalinsa harjoitusturnauksessa ennen viime kauden alkua. Sen sijaan A-junioreista treenirinkiin nostettu Johan Ström ei ennen tätä kautta ole pelannut edustusjoukkueessa otteluakaan.

Joukkuetta valmentaa tällä kaudella pelaamisesta välivuotta pitävä Niklas Malm, joka toimii seurassa myös vanhimpien poikajunioreiden valmentajana.

Neuvotteluja käytiin vielä viime viikolla muutaman viime kauden pelaajan ja parin uuden pelaajan kanssa, mutta niistä ei lopulta jäänyt mitään raportoitavaa.

Tämän kauden uudet pelaajat

Jens Rosendal (Knights M2, 4.div)
Jens Sundqvist (IKA, 3.div)
Johan Ström (Knights jun.)
Pertti Mehtälä (Knights jun.)
Roni Saarinen (EIF, 5.div)
Rony Axberg (Knights M2, 4.div)
Tero Martiskainen (Rangers, 2.div)
Toni Ehrnrooth (HaHy, 3.div)
André Ingman (HaHy, 3.div)
Samuel Strebelle (Knights jun.)
John Ojala (Knights jun.)
Mikael Haverinen (Knights jun.)
Valtteri Lång (Knights jun.)
Rasmus Lagerström (Knights jun.)

Niklas Malm päävalmentaja

Knights M1 kaudella 2016-2017 (suluissa viime kauden joukkue)

Nuoresta iästään huolimatta yksi Knightsin kokeneimmista pelaajista tällä kaudella, Oskar Grönman
Nuoresta iästään huolimatta yksi Knightsin kokeneimmista pelaajista tällä kaudella, Oskar Grönman

Timo Ruokolainen MV
Simon Wirén MV
Aki Korkiakoski C
Matias Loskin A
Henrik Himmelroos A
André Artzén
Jarno Laukkanen
Jens Rosendal (Knights M2, 4.div)
Jens Sundqvist (IKA, 3.div)
Jesper Granö
Johan Ström (Knights jun.)
Martin Rätsep
Oskar Grönman
Pertti Mehtälä (Knights jun.)
Roni Saarinen (EIF, 5.div)
Rony Axberg (Knights M2, 4.div)
Tero Martiskainen (Rangers, 2.div)
Toni Ehrnrooth (HaHy, 3.div)
André Ingman (HaHy, 3.div)
Samuel Strebelle (Knights jun.)
John Ojala (Knights jun.)
Mikael Haverinen (Knights jun.)
Valtteri Lång (Knights jun.)
Rasmus Lagerström (Knights jun.)

Niklas Malm, päävalmentaja
Tomas Siltanen, fysiikkavalmentaja
Jan Malm, manageri
Arthur Snellman, huoltaja

Comments (1)

  1. Pera Ruuska

    Tsemppiä uuteen kauteen!

Vastaa